Laadukas lähiopetus on tasa-arvon tukipilari

Erikoinen lukuvuosi sai eilen päätöksensä ilman kättelyjä, halauksia tai satojen ihmisten suusta yhtä aikaa kuuluvaa Suvivirttä. Koko suvun voimin ei voitu rientää lakkiaisiin ja valmistujaisiin. Opintosuoritusten arvoa rajoitettu juhlinta ei silti himmennä lainkaan, päinvastoin. Se, että suomalaiset eri koulutusasteilla selviytyivät poikkeuksellisesta keväästä niin hienosti, loi päivän ylle erityisen ylpeyden ja kiitollisuuden tunnelman.

Lukuisten kyselyjen mukaan kevään pitkä etäopiskelujakso sujui yllättävänkin hyvin. Moni oppilas ja opiskelija nautti tavanomaisten koulupäivän rutiinien puuttumisesta ja siitä, että sai rytmittää opiskelua enemmän itselleen sopivalla tavalla. Opettajat puolestaan tekivät mittavia digiloikkia.

Etäopetus on itse asiassa herättänyt niin paljon innostusta, että jotkut ovat halunneet ottaa sen vapaampaan käyttöön perusopetuksessa myös pandemian jälkeen. Esimerkiksi Kuntaliitto on esittänyt toiveita perusopetuslain pysyvästä muuttamisesta siten, että oppilas voisi opiskella osan päivistä etänä. Etäopetusnormien väljentäminen on ollut Kuntaliiton asialistalla aiemminkin, mutta korona, kuntatalouden ahdinko ja hyvin onnistunut poikkeusolojen etäopetus ovat tuoneet sen nyt entistä vahvemmin esiin.

Tietenkään meidän ei pidä pyrkiä palauttamaan oppilaitoksia poikkeustilan jälkeen täysin ennalleen. Olemme saaneet kerättyä paljon sellaista kokemusta ja tietoa, jota voidaan jatkossa hyödyntää opettamisen ja oppimisen monipuolistamisessa ja yksilöllistämisessä. Myös koulujen kurssivalikoiman laajentaminen etäyhteyksillä on varmasti kannatettava ajatus. Etäopetus toimii hyvin lisänä, mutta ei lähiopetuksen korvaajana.

On tärkeää korostaa, että vaikka etäopetus luonnistui näissä olosuhteissa hyvin, paremmin kuin kukaan odotti, sen puutteet kirkastivat samalla myös lähiopetuksen arvon. Etäopiskelu sopii hyvin ennen kaikkea niille, joiden opiskelutaidot ja motivaatio ovat muutenkin kohdallaan. Varsin moni kuitenkin tarvitsee kipeästi koulupäivän rakenteita, turvaa ja kasvokkaista yhteyttä aikuisiin ja opiskelutovereihin. Mitä pienemmistä tai mitä haavoittuvammista lähtökohdista ponnistavista oppilaista on kyse, sitä enemmän nämä asiat korostuvat.

Etäopiskelun suuri eriarvoistava tekijä on kotoa saadun tuen määrä, ja juuri koulutuksen eriarvoistumista vastaan meidän on tässä ajassa taisteltava. Kun opetusministeri Li Andersson kävi viime syksynä puhumassa OAJ:n valtuustossa, hän esitti kolme prosenttilukua, jotka ovat jääneet minulle vahvasti mieleen ja joita itse asiassa ajattelen työssäni hyvinkin usein:

o Pelkän perusasteen koulutuksen varassa olevista vain 40 % työllistyy.

o 15 % ikäluokasta jää ilman toisen asteen tutkintoa.

o Jopa 80 % Suomeen syntyvistä uusista työpaikoista on jatkossa sellaisia, joissa vaaditaan korkeakoulutasoista osaamista.

Sivistys ja tasa-arvo ovat minulle itseisarvoja, mutta jo yksin työmarkkinoiden ja hyvinvointiyhteiskunnan rahoituspohjankin vuoksi meidän on nyt pontevasti ja pitkäjänteisesti uudistettava koulumaailmaa kohentamalla heikosti pärjäävien tilannetta. Hallitusohjelmassa onkin luvattu oppivelvollisuuden laajentamisen ohella vahvistaa erityisopetusta sekä kolmiportaista tukea, joka tähän mennessä on koettu hyvin heikosti toimivaksi. Tässä onnistuminen on aivan olennaista.

Yksi monimutkaistuvan maailman haasteista on löytää kustakin asiasta sen ydin. Tietotekniikan kehitys ja  oppilasmäärien putoaminen ovat ilman muuta suuria muutoksen ajureita. Opetushallituksen laskelman mukaan jopa noin kolmannes Suomen kouluista saattaa hävitä 2020-luvulla. (HS 26.5.) Koulutuksen tulevaisuuden kannalta kaikkein tärkeimpiä asioita eivät kuitenkaan lopulta ole sen paremmin verkkopalveluiden kuin palveluverkkojenkaan laajuus, vaan kasvuun, kehitykseen ja oppimiseen saatu tuki ja siihen käytettävissä oleva aika.

Kirjoitus on julkaistu mielipidekirjoituksena Demokraatin aluesivuilla 31.5.2020