Mitä menneisyydessä vielä tapahtuukaan?

”Joka hallitsee menneisyyttä, hallitsee tulevaisuutta. Joka hallitsee nykyisyyttä, hallitsee menneisyyttä.” George Orwellin klassikkokirja Vuonna 1984 on dystopia, mutta joku voisi toki lukea näitä lauseita myös historian poliittisen hyväksikäytön ohjenuorana.

Historian suurilla kertomuksilla on vetovoimaa, ja niitä käytetään hyvin yleisesti kansallisen identiteetin rakentamiseen ja kansakunnan muistin ohjailemiseen niin demokraattisissa kuin autoritäärisesti hallituissa yhteiskunnissa. 1980-luvulla esimerkiksi Ronald Reagan, Helmut Kohl ja Margaret Thatcher vaativat tutkijoiden mukaan hyvinkin suoraviivaisesti koulujen historianopetusta keskittymään suurten kansallisten kertomusten vahvistamiseen kriittisen historiallisen ajattelun opettamisen sijaan.

Äärimmäinen keino erilaisten historian esitysten poliittisessa sääntelyssä on ”oikeiden” tulkintojen määrittäminen lainsäädännöllisesti. Venäjällä hyväksyttiin äskettäin uusi perustuslaki, johon sisältyy kirjaus historiallisen totuuden suojelemisesta ja kielto vähätellä maataan puolustaneiden sankaruutta. Jo vuosia aiemmin toisen maailmansodan tapahtumien loukkaavat tulkinnat oli kriminalisoitu tavallisella lailla.

Vladimir Putinin on jo pitkään tiedetty olevan erittäin historiatietoinen johtaja ja ote kansallisesta muistista on alati voimistunut.  Palkitun journalistin ja Carnegie-instituutin tutkijan Andrei Koleshnikovin mukaan Kreml käy historiasotaa sekä kotirintamalla että ulkomailla.

Ulkomaisella rintamalla Putinin uusin siirto oli kuuden sivun mielipidekirjoitus toisesta maailmansodasta amerikkalaiseen The National Interest -julkaisuun. Tekstissään Putin muun muassa kuvaili Molotov–Ribbentrop-sopimuksen salaista lisäpöytäkirjaa välttämättömäksi puolustukselliseksi toimeksi ja Baltian maiden miehitystä tuolloisten kansainvälisten ja kansallisten lakien mukaiseksi ja sopimukseen perustuvaksi.

Koleshnikov näkee venäläisten kansallisen muistin muuttumisen kaksivaiheisena prosessina. Ensin laajalle levinnyt tulkinta merkittävästä tapahtumasta katoaa yhä useamman tietoisuudesta. Tämän jälkeen kansa saa kuulla tapahtumasta uuden virallisen version, joka usein juurtuu varsin hyvin.

Riippumattoman Levada-tutkimuskeskuksen kyselyraporteista selviää vuosittain, miten venäläisten historiakäsitykset ja yhteiskunnalliset arvostukset ovat kehittyneet. Viimeisimpien tietojen mukaan 70 % mielestä Josif Stalinilla on ollut myönteinen rooli historiassa ja Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen syntyneistä 41 % ei ole kuullut lainkaan tai tietää vain hyvin vähän Stalinin ajan sorrosta. 88 % kansasta näkee, että Venäjän pitää pysyä suurvaltana, ja Neuvostoliiton hajoamista harmittelee 65 % vastaajista.

Historiakuvan ja mielipiteiden muutoksia kannattaa seurata tarkasti. Tuntematon ajattelija totesi joskus osuvasti: ”Kukaan ei pysty ennustamaan, mitä kaikkea menneisyydessä vielä tapahtuukaan.”

Kirjoitus on julkaistu Satakunnan Kansan yliökirjoituksena 19.7.2020.