Normaalina vaalivuonna uutiset ovat meillä Suomessakin pullollaan
USA:n presidentinvaalien analyyseja. Nyt Donald Trumpin ja viime viikolla
ehdokkuutensa käytännössä varmistaneen Joe Bidenin kilpajuoksu maailman
mahtavimpaan virkaan jää väistämättä taustalle.
Koronakriisi mullistaa myös
USA:n vaalit: kampanjoinnin toteutuksen, keskustelunaiheet, ehkä vaalien
äänestystavankin. Voidaanko äänestyspaikat avata normaalisti marraskuussa vai käydäänkö
vaali postiäänin? Yhtä asiaa koronakriisi tuskin kuitenkaan muuttaa: vaaleista
tulee uskomattoman ruma ja likainen taistelu.
Kaksi vanhaa nyrkkisääntöä ovat
”It’s the economy, stupid!” ja ”rally ´round the flag” eli istuvan presidentin
uudelleenvalintamahdollisuudet riippuvat paljolti talouden tilasta ja
kriisiaikoina kansalaisilla on puolestaan taipumus asettua johtajan tueksi.
Trumpin suosioluvutkin ovat
nousseet kriisin aikana, tosin varsin maltillisesti verrattuna siihen, miten
amerikkalaiset ovat sotien ja terroristihyökkäyksen hetkillä presidenttejä
tukeneet. Hyvät talousluvut, joiden piti olla presidentin valtti, ovat sen
sijaan mennyttä.
Kukaan ei tiedä kriisin kestoa,
mutta oletettavaa on, että vaalikeskustelu kietoutuu koronaviruksen ympärille.
Trumpin kriisijohtaminen on ollut täynnä epäonnistumisia ja tauti koettelee amerikkalaisia
hyytävällä tavalla. Presidentin ainoa mahdollisuus on syyttää tilanteesta
kaikkia muita tahoja: esimerkiksi Kiinaa, WHO:ta ja osavaltioita. Demokraatit
puolestaan keskittyvät viestinnässään Trumpin virheisiin koronauhkan
torjunnassa.
Koronakriisi peittää alleen
sen, miten raadollinen ja keinoja kaihtamaton kamppailu presidenttiydestä olisi joka
tapauksessa käyty. Jos toinen osapuoli valitsee taktiikakseen erilaiset identiteettipoliittiset
temput ja negatiivisen kampanjoinnin, toisen on miltei mahdotonta kääntää keskustelu
omaan asialistaansa. Jos ei aseta agendaansa sivuun ja tartu miekkaan, hukkuu
lokaan.
Trump on vastustajien
häpäisijänä ja kahtiajaon syventäjänä aivan omaa luokkaansa, mutta lokakampanjoilla
on USA:ssa pitkä ja vastenmielinen historia. Yksi surullisimmista esimerkeistä
on vuoden 1988 vaaleista. Mike Dukakisilla oli valtakunnallisissa gallupeissa
17 prosenttiyksikön johto, mikä sai George Bushin tukijoukot aloittamaan
todella hyökkäävän mustamaalauksen.
Dukakis halusi pysyä tällaisen matalamielisyyden yläpuolella ja
keskittyä oman kampanjansa keskeisiin teemoihin. Bush voitti 40 osavaltiossa ja
Dukakis kymmenessä.
Ehdokkaat demonisoidaan usein
kampanjan aikana niin pahoin, että vastapuolen kannattajat pelkäävät
kansakunnan tuhoa, jos väärä henkilö tulee valituksi. Vaalien voittajan on
tällöin miltei mahdotonta enää yhdistää kansaa presidentiksi päästyään.
Jyrkän negatiivisen
kampanjoinnin tieltä on vaikea palata, kun sille kerran on kaksin jaloin
astuttu. USA:n vaalien tärkein oppi muulle maailmalle onkin se, että Pandoran
lipas on paras jättää avaamatta.
Kirjoitus on julkaistu
Satakunnan Kansan yliökirjoituksena 15.4.2020.
