Voisiko Porin vain leikata kuntoon?

Eikö Porin alijäämäistä taloutta voisi vain yksinkertaisesti leikata kuntoon? Tätä toisinaan torilla ja lehtien palstoillakin kysytään. Talouden tasapainottaminen kokonaan tai pääosin menoleikkauksin saattaisi olla järkevä ratkaisu, jos palvelumme olisivat muihin kuntiin verrattuna kalliita tai tehottomia. Sitä ne eivät kuitenkaan suinkaan ole. Taloutemme ja toimintamme on sen verran hyvin läpivalaistu, että tiedän kuntalaisten kannalta kivuttomien leikkauskohteiden löytämisen olevan äärimmäisen vaativaa. Kevään kehysvaiheessa erilaisia käyttötalouden sopeuttamistoimia onnistuttiin siitä huolimatta puristamaan kasaan noin viiden miljoonan euron edestä.

Kunta ei ole yritys eikä kotitalous, vaikka näitä vertauksia moni mielellään viljeleekin. Kunnan tehtävä on järjestää palveluja asukkailleen ja edistää heidän hyvinvointiaan ja alueensa elinvoimaa. Ylivoimaisesti suurin osa palveluistamme on lakisääteisiä, ja tuotamme ne jo nyt kustannustehokkaasti. Ei-lakisääteisiin toimintoihin kuuluvat esimerkiksi joukkoliikenne, tärkeää työtä tekeville yhdistyksille annettavat avustukset ja monet liikunta- ja kulttuuripalvelut, joilla lienee kiistaton vaikutus siihen, miten houkuttelevana asuinpaikkana Pori koetaan.

Porin varsinainen ongelma ei siis ole se, että meillä olisi muihin isoihin kaupunkeihin verrattuna suuret menot, vaan meillä on liian pienet tulot. Erityisesti sote-uudistuksen jälkeiset valtionosuudet kohtelevat meitä karusti. Jos saisimme asukasta kohden valtionosuuksia edes likimain sen verran kuin suuret kaupungit keskimäärin, meillä ei olisi merkittäviä taloushaasteita.

On muistettava, että kuntaa johdetaan aina valtuuston päättämän strategian mukaisesti. Olemme runsaat pari vuotta sitten yksimielisesti sitoutuneet strategiaan, jonka johtotähtenä ovat kestävä kasvu ja asukkaiden sujuva arki. Strategian tavoitteiden pohjalta määritellään vuosittain myös talousarvion toimenpiteet ja mittarit, joissa monin tavoin korostuu palveluiden laatu.

Järkevää tehostamista tarvitaan ehdottomasti jatkossakin, mutta Porin taloutta ei voi tasapainottaa inhimillisesti kestävällä ja strategian kanssa yhteensopivalla tavalla ilman tulopuolen merkittävää vahvistamista. Siksi tänä syksynä tarvitaan sekä avaraa mieltä että tarkkaa harkintaa. Tähtäämmekö aidosti kestävään kasvuun vai tyydymmekö kurjistumisen kierteeseen?

Kirjoitus on julkaistu mielipidekirjoituksena Satakunnan Kansa Länsi-Suomessa 27.10.2024 ja Satakunnan Viikossa 30.10.2024.

Olisimmeko niitä, joita olemme odottaneet?

Moni on kuullut tarinan kahdesta kivenhakkaajasta. Molemmat tekivät samaa työtä, ensimmäinen hampaat irvessä, kiroillen ja pyyhkien hikeä otsaltaan, toinen hymyillen ja iloisesti vihellellen. Mikä heitä erotti? Ensimmäinen kertoi tehtävänsä olevan kivien hakkaaminen neliskulmaisiksi, toinen sanoi rakentavansa katedraalia.

Ajassamme, jota leimaa lyhytjänteisyyden kulttuuri ja nopean mielihyvän etsintä, on entistä vaikeampaa olla katedraalien rakentaja, asettaa tavoite pitkälle tulevaisuuteen ja työskennellä sen puolesta määrätietoisesti läpi vaikeuksien. Pitkäjänteisyys on epäilemättä entistä haastavampaa myös päätöksenteossa kaikilla tasoilla.

Olemme Porin strategiassa yhteisesti asettaneet tavoitteeksemme olla sujuvan arjen ja kestävän kasvun kotikaupunki. Viime viikolla valtuustossa käsitelty hyvinvointiraportti kertoi jälleen huolestuttavista fyysisen toimintakyvyn ja mielen hyvinvoinnin haasteista, mutta samalla tuli onneksi myös todetuksi, että yli 60 000 asukkaan kaupungeista Porissa on edelleen Suomen onnellisimmat ihmiset ja meillä on monin tavoin laadukkaat puitteet aktiiviseen ja hyvään elämään. Horisontissamme väikkyy lisäksi suuria toiveita ja mahdollisuuksia, jotka pitkälti kytkeytyvät vihreän siirtymän teollisuuteen.

Kuntataloudessa eletään kuitenkin kautta maan erittäin vaikeita vuosia, eikä Porin tilanne tee tähän poikkeusta. Mistä löydämme taloudellemme pitkän aikavälin kestävää turvaa ja kasvullemme vauhdittajaa? Tätä kysymystä meidän on uskallettava pohtia aidosti avoimin mielin, ratkaisukeskeisesti ja samalla äärimmäisen huolellisesti. Valtuuston laaja enemmistö onkin ilmaissut tukensa strategiselle kasvulle ja Pori Energian vähemmistöosuuden myynnin ja sen vaikutusten selvittämiselle.

Olennaista on, että ratkaisemme suuret tulevaisuuden kysymyksemme nimenomaan strategisten tavoitteidemme ohjaamina. Kasvu, osaaminen ja hyvinvointi kuuluvat erottamattomasti yhteen.

Vaalikausi kääntyy viimeiseen vuoteensa. Porissa on aina ollut helppoa suosiota tarjolla jarrumiehille ja kyynikoille, mutta ympäröivä maailma uskoo kaupunkimme tulevaisuuteen vain, jos me itse uskomme siihen ja olemme myös valmiita tekemään päätöksiä emmekä väistelemään niitä.

Tavoitteellisia muutoksen tekijöitä ja kurssin kääntäjiä on vuosien mittaan moni tähän kaupunkiin toivonut. Pystymmekö itse olemaan niitä, joita olemme odottaneet?

Kirjoitus on julkaistu alun perin kolumnina Satakunnan Viikossa 8.5.2024.

 

Jääräpäisesti kohti Pyrrhoksen voittoa?

Sekä politiikassa että työmarkkinaneuvotteluissa on pidetty perinteisenä viisautena olla pyrkimättä selkävoittoihin tai täystyrmäyksiin. On ymmärretty, että pieni kansakunta voi pidemmän päälle pärjätä vain, jos osapuolet pystyvät suurissa uudistuksissa tulemaan toisiaan vastaan ja tyytymään oman unelma-agendansa sijaan tasapainotettuihin kehitystoimiin. Talvilomaviikoilla lakot ovat tauolla, mutta työmarkkinakriisi ei etene lähemmäs ratkaisua, ellei löydy todellista halua irtautua lukkiutuneista asemista ja etsiä yhteistä maaperää. 

Hallituksen työelämäuudistukset edistävät hyvin yksipuolisesti elinkeinoelämää edustavien järjestöjen toiveita. Ylen kesällä 2023 tekemän tekstianalyysin mukaan elinkeinoelämän yhteisistä hallitusohjelmatavoitteista jopa siirrettiin tekstiä lähes sellaisenaan hallitusohjelmaan. 

Työmarkkinoiden uudistamiselle ja julkisen talouden tervehdyttämiselle on ehdottomasti tarvetta, mutta kestävää tietä tulevaisuuteen ei voi rakentaa poimimalla muista Pohjoismaista vain omaan agendaan sopivat ja omia taustaryhmiä miellyttävät palaset, varsinkaan, kun arviot uudistusten työllisyysvaikutuksista ovat muun muassa talouspolitiikan arviointineuvoston mukaan hyvin epävarmoja. 

Esimerkiksi paikallisen sopimisen laajentamisen työllisyysvaikutuksista ei ole tehty tutkimusta sen paremmin Suomessa kuin muuallakaan Euroopassa, mutta työministerin mielestä myönteisiä odotuksia voi perustella Suomen Yrittäjien kyselytutkimuksella.

Talouspolitiikan arviointineuvosto on kiinnittänyt huomiota myös siihen, että hallitus keskittyy kovin yksipuolisesti taloudellisiin kannustimiin. Osaamisen, työkyvyn ja kohtaannon ongelmien ratkaisemiseen ei ole liiemmin paneuduttu.

Eniten työmarkkinauudistuksissa on vedottu Ruotsin käytäntöihin. Ruotsissa ei kuitenkaan ole esimerkiksi kirjattu lakiin vientivetoista palkkamallia tai poliittisten lakkojen kestolle täsmällisiä aikarajoituksia. Ruotsissa lakot tosin ovatkin harvinaisia. Miksi? Kenties siksi, että Ruotsissa lainsäädäntökin tukee rakentavaa ja tasapainoista neuvottelukulttuuria. Työntekijöillä on muun muassa myötämääräämisoikeus, joka tarjoaa palkansaajille edustuksen kaikkien yli 25 työntekijän yritysten hallinnoissa, ja tulkintaetuoikeus, joka tarkoittaa, että riitatilanteet tulkitaan työntekijän edun mukaisesti, kunnes tuomioistuin on asian ratkaissut. Lisäksi sovittelujärjestelmä on Suomea kehittyneempi. Medlingsinstitutet on vahvasti resurssoitu, ja se tuottaa myös laajasti informaatiota neuvottelujen tueksi. 

Sopimisen kulttuurilla on ollut Suomessa perinteisesti vahva arvostus, eikä kansan oikeustajuun edelleenkään yksipuolinen jyrääminen sovi. Helsingin Sanomien ja Ylen viime viikon kyselyt osoittavat, että hallituksen työelämäheikennyksiä kannattaa alle kolmasosa. 

Jatkaako kokoomus todella katkeraan loppuun asti uudistettua korvakampanjaansa, jossa rynnätään toteuttamaan kaikki työnantajapuolen kuiskaamat toiveet, mutta Sari Sairaanhoitajan puhuessa korvat ovat olemassa vain silmälasien sankoja varten? Vastakkainasettelun ja kahtiajaon syventämisen tiellä kuljetaan kohti Pyrrhoksen voittoa. Se ei koskaan ole tavoittelemisen arvoinen.

Kirjoitus on julkaistu mielipidekirjoituksena Satakunnan Kansa Länsi-Suomessa 23.2.2024.