Lounais-Suomen
aluehallintovirasto antoi tammikuun alussa Harjavallalle huomautuksen, koska
kaupunki ei ollut reagoinut riittävällä tavalla Keskustan alakoulun sisäilmaongelmiin.
Henkilökunta ja oppilaat olivat oirehtineet jo vuosia, mutta asiaan tartuttiin
kovin hitaasti ja riittämättömin keinoin. Oppilaiden ja henkilökunnan terveys
vaarantui.
Aluehallintoviraston
asiakirja on syytä lukea hiirenkorville kautta maan, sillä kertomukset
julkisten rakennusten pitkään jatkuneista sisäilmaongelmista ovat kovin
tavallisia, aivan liian tavallisia, moneen kertaan eri puolilla Suomea
koettuja. Varsinkin koulurakennusten tila on surullinen: Yleisradion
viimevuotisen kyselyn mukaan noin neljänneksessä kouluista on tai on ollut
kosteus- tai homeongelmia ja noin puolessa jonkinlaisia sisäilmaongelmia. Huono
sisäilma heikentää tutkitusti oppimistuloksia ja lisää poissaoloja. Vielä
traagisempaa on kuitenkin se, että osa kosteus- ja homevaurioisissa
rakennuksissa työskentelevistä ja opiskelevista sairastuu vakavasti ja
pitkäaikaisesti.
Kunnallisten
rakennusten korjausvelka eli tekemättömien korjausten ja huoltotoimenpiteiden
arvo on kaiken kaikkiaan massiivinen, ympäristöministeriön arvion mukaan yli
viisi miljardia euroa. Korjausvelka kasvaa, koska ennakoivaan kunnossapitoon ja
varhaiseen ongelmiin puuttumiseen ei ole panostettu riittävästi. Kiinteistöjen
suunnitelmallisella ja pitkäjänteisellä ylläpidolla olisi vältetty ja voidaan
tulevaisuudessa välttää monet kalliit remontit ja peruuttamattomat
terveyshaitat.
Kaikissa
kunnissa olisi viimeistään nyt syytä tehdä rehellinen ja avoin kartoitus
kiinteistöjen kunnosta. Mitkä rakennukset poistetaan käytöstä? Mitkä voidaan
korjata ja mihin hintaan? Sote-uudistus vie kuntien tuloista yli puolet, mutta
jättää velat kunnille. Suurten investointien tekeminen hankaloituu. Siksi
remonttien vauhdittamiseksi tarvittaisiin ainakin osittain myös valtion
leveämpiä hartioita ja ohjaavaa kättä, kansallista korjausohjelmaa.
Kituliaan
talouskasvun ja korkean työttömyyden aikana on äärimmäisen järkevää elvyttää
taloutta aikaistamalla välttämättömiä korjausinvestointeja. Hyvinvoivat ihmiset
hyväkuntoisissa rakennuksissa kiittävät ja tuottavat runsain mitoin myös
taloudellista hyvää. Nyt on vain lakattava lykkäämästä sitä, minkä kuitenkin
löydämme edestämme.
Ehdotukset
valtakunnallisista korjausrakentamisohjelmista on tähän saakka torjuttu, mutta
mitään järkevää ei ole tarjottu tilalle. Miten korjausvelasta siis päästään
eroon? Lakaistaan ongelmat maton alle ja toivotaan parasta -menetelmä on jo
ainakin punnittu ja köykäiseksi havaittu. Se ei saa kelvata ratkaisuksi missään
eikä kenellekään.