”Kuulostaa ihan oppositioretoriikalta.”
Näin kommentoi opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen Helsingin Sanomien
haastattelussa (14.7.) kahden kasvatustieteen tutkijan, Tuomas Tervasmäen ja
Tuukka Tomperin hiljattain julkaistussa ”Koulutuspolitiikan arvovalinnat ja
suunta satavuotiaassa Suomessa” -artikkelissa esittämiä näkemyksiä. Tervasmäen
ja Tomperin keskeisiä kritiikin kohteita olivat muun muassa koulutusuudistusten
hämäräksi jäävä kokonaiskuva, muutoksen nopeus ja massiivisuus sekä se, että ”reformien
tavoitteissa koulutusta määritellään talouden käsittein ja ensisijaisesti
kilpailukyvyn parantamisen ja työ- ja elinkeinoelämän ehdoilla”.
Opetusministerillä on tietenkin täysi oikeus olla tutkijoiden
päätelmistä eri mieltä. Hän olisi voinut – ja voisi yhä – tutustua artikkelin
väitteisiin ja niiden perusteluihin ja pyrkiä kumoamaan ne asia-argumentein. Ministeri
kuitenkin sortui vähättelemään laajaan lähdemateriaaliin perustuvaa,
analyyttisesti kirjoitettua, alansa akateemisten asiantuntijoiden tuottamaa
vertaisarvioitua tekstiä, vaikka ei ollut edes lukenut kyseistä artikkelia. Ministeri
Grahn-Laasosen kommentti asettui uudeksi lenkiksi tieteentekijöitä halventavien
lausuntojen surulliseen ketjuun. Moni muistaa vielä pääministeri Sipilän puheet
uudistuksia haittaavista ”kaiken maailman dosenteista” ja valtiovarainministeri
Stubbin heiton professorien oletetuista kolmen kuukauden kesälomista.
Viime vuosina maailmalla on huolestuttu siitä, että luottamus
tieteeseen perustuvaan asiantuntijuuteen olisi heikkenemässä. Kun ihmisen
ajattelulle tyypilliset lukuisat vinoumat, esim. vahvistusvinouma ja
ylivertaisuusvinouma, yhdistyvät nopeutuvaan tiedonvälitykseen, informaation
löytämisen näennäiseen helppouteen ja matalaan julkaisukynnykseen, ei ole ihme,
jos auktoriteetit horjuvat.
Alati kriittisesti kaikkiin ajatusrakennelmiin suhtautuva,
monisyistä ja mutkikasta tietoa tarjoava akateeminen tutkija ei välttämättä ole
yhtä vetovoimainen ja valovoimainen kuin joku taitava lobbari, joka on varma
asiastaan ja tarjoaa nopean ja yksinkertaisen ratkaisun vaikeaan ongelmaan.
Sekavaan ja epävakaaseen maailmaan järjestystä kaipaava mieli lepää helpoissa
selityksissä – olivatpa ne todenmukaisia tai eivät.
Suomessa kansalaisten luottamus tieteeseen on viimeisimmän
tiedebarometrin (2016) mukaan edelleen hyvin vahvaa. Se on erinomainen asia. Johtavien
poliitikkojen ja varsinkin tiedepolitiikasta vastaavan ministerin pitäisi niin
sanoin kuin teoinkin pyrkiä vahvistamaan tätä luottamusta eikä nakertamaan sitä.
Päättäjän tulisi kunnioittaa akateemista asiantuntijuutta - silloinkin, kun
tutkijoiden päätelmät ovat hänelle epämieluisia.