keskiviikko 1. joulukuuta 2021

Joutsen, hauki ja rapu

 

Vaikka olisi kuinka paljon voimia,

ilman yhteistyötä ei voida toimia.

Yhteistuumin löytyy aina apu.

 

Kerran joutsen, hauki ja rapu

ryhtyivät kuormaa kiskomaan.

Hiki hatussa - kuten sanotaan -

mutta kuorma ei liikahtanutkaan!

 

Kas, kun joutsen veti ylös pilviin,

hauki alas veteen ja rapu taakse -

niin mikä eteen?

 

Kuka teki oikein?

Väärin meni keltä?

Kukapa sitä sanomaan.

Kuorma oli näyttänyt kevyeltä,

mutta on yhä paikoillaan!

 

Kun viimeksi kuulin tämän Kirsi Kunnaksen suomentaman Ilja Krylovin faabelin, lausuja viittasi sillä osuvasti erääseen kuihtuneeseen uudistushankkeeseen. 

Toisin kuin joutsenella, hauella ja ravulla, tulevien aluevaltuutettujen edessä oleva kuorma ei edes näytä kevyeltä. Palveluista ne kaikkein tärkeimmät ja painavimmat on siirrettävä kitkattomasti uuden hallinnon alle ja kehitettävä niitä entistä paremmiksi. Näkemykset siitä, miten tavoite saavutetaan ja millaisia asioita korostetaan, luonnollisesti poikkeavat toisistaan.

Uutta hallinnon tasoa luotaessa eivät luultavasti asetu vastakkain vain eri puolueiden, vaan myös eri kunnista tulevien edustajien tavoitteet. Vaikka kuntalähtöistä ajattelua pitäisi kaikin tavoin välttää ja ajatella nimenomaan koko aluetta, sen voi ounastella ainakin alkuvaiheessa olevan vaikeaa.

On joskus sanottu, että politiikan perustuote on sopu. Ihmisten suhtautuminen tähän perustuotteeseen vaihtelee. Yksille on ongelma, jos poliitikot eivät seiso tinkimättä ja ärhäkästi argumentoiden tavoitteensa takana aina katkeraan loppuun asti. Toisia puolestaan vaivaa se, jos kompromisseja ei synny ja päätöksenteko näyttää riitaisalta ja puuroutuneelta.

Jyrkillä vastakkainasetteluilla, ehdottomuudella ja kärjistämisellä on helpompi saada ainakin lyhyen aikavälin huomiota ja suosiota kuin monia näkökulmia punnitsevalla, epävarmuudet tunnustavalla pohdinnalla ja kompromisseilla. Jos asettuu yhteisen pöydän sijaan nurkkaan lämmittelemään oman oikeamielisyytensä ja erehtymättömyytensä hehkussa, ei kuitenkaan lopulta jätä kovin vahvaa kädenjälkeä päätöksiin. Vain hyvällä yhteistyöllä luodaan jotain kestävää. 

Kaikissa vaaleissa tehdään valintoja myös erilaisten politiikkakäsitysten ja politiikan tekemisen tyylien välillä. Kun hypätään johonkin uuteen ja tuntemattomaan, tällä valinnalla on erityisen suuri merkitys: käynnistyykö päätöksenteko hyvinvointialueilla sopien vai repien?

Kirjoitus on julkaistu alun perin kolumnina Satakunnan Viikossa 1.12.2021.

lauantai 20. marraskuuta 2021

Kaikkien osallisuus on hyvän yhteiskunnan edellytys

 Näin lapsen oikeuksien päivänä on hyvä hetki tarkastella lasten ja nuorten elämäntilannetta ja tulevaisuudennäkymiä. YK:n lapsen oikeuksien sopimus asettaa laajoja velvoitteita, joita yksikään valtio tuskin täydellisesti täyttää. Kansainvälisessä vertailussa Suomi on kiistatta yksi parhaista ja tasa-arvoisimmat eväät elämään antavista yhteiskunnista. Lapsiperheköyhyys ja periytyvä osattomuus ovat kuitenkin tässäkin maassa hyvin vakavia ongelmia.

Pelastakaa Lapset ry:n vuotuinen Lasten ääni -selvitys antaa tärkeää tietoa siitä, miten lasten ja nuorten hyvinvointi kehittyy. Jo ennen koronapandemiaa Suomessa laskettiin olevan noin 120 000 pienituloisessa perheessä elävää lasta. Lokakuussa julkaistun uusimman Lasten ääni -raportin mukaan 44 % kaikista vastaajista koki, että perheen menojen kattamisessa on vähintään pieniä vaikeuksia. Matalatuloisten perheiden lapsista näin koki jopa 60 %.

Matalatuloisten perheiden lapsista 33 % kertoi, ettei voi osallistua säännölliseen harrastukseen, koska perheellä ei ole siihen varaa, 44 % koki, että hänen perheensä tai hän itse tarvitsevat koronasta johtuvien olosuhteiden myötä apua arjessa selviytymiseen, ja noin joka viides oli joutunut taloudellisesti auttamaan perhettään. Matalatuloisten perheiden lapsista yli kaksi kolmasosaa näki tulevaisuuden huolestuttavana, hyvätuloisten perheiden lapsista hieman yli kolmasosa.

Erityisesti vaikeina aikoina on tärkeää pitää yllä lasten ja nuorten hyvinvointipalveluiden laatua ja luoda toivoa ja tulevaisuudenuskoa. Samalla, kun olemme kamppailleet koronan kourissa, olemme myös yhteiskuntana muistelleet 30 vuotta sitten alkanutta lamaa ja sen pitkäaikaisia vaikutuksia. Niistä kokemuksista on syytä ottaa oppia.

1987 syntynyttä ikäluokkaa on tutkittu tarkasti pitkälle aikuisikään asti. Heidän lapsuuttaan leimasivat lama-ajan suurtyöttömyys ja mittaavat leikkaukset esimerkiksi varhaiskasvatukseen, kouluterveydenhuoltoon ja lapsiperheiden kotipalveluihin. Suurin osa lama-ajan lapsista on toki pärjännyt aikuisena hyvin, mutta huono-osaisuus on merkittävästi kasautunut ja periytynyt.

Lapsiperheköyhyys ja ylisukupolvinen osattomuus ovat aidosti vaikeita ja monitasoisia ongelmia. Niihin ei löydy ratkaisua yhdellä hopealuodilla, sillä niillä on kosketuspinta miltei jokaiseen yhteiskunnan lohkoon.

Selvää kuitenkin on, että suurten uudistusten ja linjanvetojen, niin sote-uudistuksen kuin pitkässä parlamentaarisessa valmistelussa olevan sosiaaliturvauudistuksen tai koulutuspoliittisen selonteonkin ytimessä tulee olla ajatus mahdollisimman eheästä yhteiskunnasta. Vain sellaiset yhteiskunnat, joissa jokaisen perustarpeista huolehditaan, jokaisella on mielekäs rooli ja jokainen voi tuntea itsensä arvokkaaksi, voivat pidemmän päälle menestyä.

 Kirjoitus on julkaistu Satakunnan Kansan yliökirjoituksena 20.11.2021.

 

 

sunnuntai 31. lokakuuta 2021

Tragedian sankarit

Tragedian sankari ei saa olla liian hyvä. On vastenmielistä nähdä hyvien kärsivän. Hän ei kuitenkaan saa olla myöskään kokonaan pahana koettu ihminen, sillä silloin hänen kohtalonsa ei herättäisi sääliä. Kun henkilö on jotain näiden väliltä ja hän joutuu onnettomuuteen oman inhimillisen virheensä vuoksi, ovat kasassa vahvan tragedian ainekset. Suunnilleen näin analysoi Aristoteleeseen tukeutuen tohtori Juhana Torkki oivaltavassa kirjassaan Tarinan valta. 

 Ketkäpä olisivatkaan sopivampia tragedian sankareita kuin poliitikot valtakunnan huipulla, erityisesti sinne nopeasti kivunneet? Miten väkevä draama syntyykään siitä, kun nousukiito kääntyy äkisti kohti tuhoa?

 Torstaina alkanut Yleisradion kymmenosainen Politiikka-Suomi teki vaikutuksen laajaan taustatyöhön perustuvana, kerronnallisesti sujuvana ja myös melko syvälle luotaavana ohjelmana. Ensimmäisessä jaksossa poliittisen uransa suurista tappioista kertoivat muun muassa Paavo Väyrynen, Arja Alho, Alexander Stubb, Katri Kulmuni ja Anneli Jäätteenmäki.

 Kokemukset ottavat edelleen osalla koville, ja kuvaukset siitä, miten yksin tappion hetkellä jää, ovat viiltäviä. “Politiikassa ollaan niin kilpailullisessa yhteisössä, että jos jollain on jokin haava, niin hait tulevat heti ympärille ja tulee syödyksi”, toteaa Arja Alho.

 Tämä on epäilemättä huipputason politiikan ikävimpiä piirteitä. Vaikeuksiin joutunutta vastaan on helppo hyökätä ja parannella samalla omia osakkeita tai ainakin olla hiljaa ja tarkkailla turvallisesti sivusta, mahtaako toinen selvitä asemaansa menettämättä.

 Poikkeuksiakin toki on. Nykyinen Suomen Pankin pääjohtaja Olli Rehn tulee aina nauttimaan laajaa ja ansaittua arvostusta siitä, miten hän riskeerasi oman, hyvässä nosteessa olevan poliittisen uransa puolustaakseen vakoilusta syytettyä ystäväänsä Alpo Rusia.  

 Poliitikot toimivat luottamuksen varassa. Aina, kun poliitikon tulkitaan rikkoneen jotain eettistä tai sosiaalista normia, myrskyn mahdollisuus on olemassa, ja on osin ajoituksesta ja sattumastakin kiinni, kuinka suureksi se yltyy. Jos kuohuttavia normirikkomuksia ei löydy poliittisen toiminnan ajalta, menneisyyden tarpeeksi ahkera kaivelu sellaisen varmasti paljastaa. Harva pystyy tekemään todeksi Kummeli-sketsin ohjetta: tärkeintä on, ettei elämässä tee yhtään virheitä.

 Kun puhutaan varsinaiseen poliittiseen päätöksentekoon liittyvistä virhearvioista, on siinäkin hyvä muistaa, että päätöksiä tehdään vaillinaisin tiedoin ja rajoitetuin aikatauluin. Lisäksi kaikkien ihmisten ajatteluun vaikuttaa joukko kognitiivisia vinoumia. Mitä tarkemmin niihin tutustuu, sitä nöyremmäksi tulee.

 Kokeellisen psykologian jättiläisen, Nobel-voittaja Daniel Kahnemanin kirjassa Ajattelu nopeasti ja hitaasti on valaisevia esimerkkejä siitä, miten jälkiviisaus ohjaa ajatteluamme ja etukäteen järkeviltä vaikuttaneet toimet voivat näyttää jälkikäteen vastuuttomilta laiminlyönneiltä.

Todellisen oikeustapauksen pohjalta opiskelijoilta kysyttiin, olisiko Duluthin kaupungin pitänyt palkata täysipäiväinen siltavahti suojaamaan siltaa siltä riskiltä, että siihen tarttuu veden vapaan virtauksen estävää rojua. Yhdelle ryhmälle näytettiin vain ne tiedot, jotka päätöksenteon aikaan olivat päättäjien käytössä, ja vain 24 % tämän ryhmän jäsenistä oli sitä mieltä, että vahti olisi pitänyt palkata. Toiselle ryhmälle kerrottiin joen tukkineesta rojusta, joka aiheutti merkittävät tulvavahingot. Vaikka heitä oli erikseen ohjeistettu, että jälkiviisauden ei saa antaa vaikuttaa arvioon, 56 % heistä oli sitä mieltä, että vahti olisi pitänyt palkata.

 Suureen julkiseen valtaan kuuluu suuri julkinen vastuu, ja ken leikkiin ryhtyy, se leikin kestäköön. Onhan se niinkin. Toisaalta päätöksentekoon liittyvään epävarmuuteen ja ihmisen epätäydellisyyteen on aiheellista suhtautua nöyrästi niin itsensä kuin muidenkin kohdalla. Suhteellisuudentajua ja inhimillisyyttä ei ole varsinkaan suurten mediakohujen aikaan julkisessa keskustelussa koskaan liikaa.

Teksti on julkaistu mielipidekirjoituksena Demokraatin Satakunnan aluesivuilla 31.10.2021.

keskiviikko 7. huhtikuuta 2021

Kuihtuva vai kehittyvä demokratia?

 Äänestysprosentit laskevat, puolueisiin ei haluta liittyä, ehdokkaaksi ei uskalleta, keskustelu kuplautuu, vihapuhe lisääntyy. Edustuksellisen demokratian sairauskertomus alkaa olla kaikille piinallisen tuttu. Ongelma on niin mittava, että jokseenkin jokainen analyysi aiheesta on varmasti tarpeellinen. Aina keriytyy esiin lisää selityksiä ja havainnollisia esimerkkejä.

Kenties keskustelu on silti liiaksikin keskittynyt ongelmien kuvaukseen niiden ratkaisemisen sijaan. Monimutkaisiin haasteisiin ei ole yksinkertaisia ratkaisuja, mutta niin meillä kuin maailmallakin on kehitelty ja kokeiltu viime vuosina vilkkaasti erilaisia demokratiainnovaatioita.

Yksi vähitellen tulta alleen ottaneista uudistuksista on osallistuva budjetointi, jossa tavalliset ihmiset pääsevät päättämään suoraan kunnan tai valtion varojen käytöstä. Toimintamalli on levinnyt maailmalle Brasiliasta, missä sillä on tutkitusti ollut merkittävä vaikutus siihen, että yhteisiä varoja on suunnattu enemmän terveydenhuoltoon, lapsikuolleisuus on laskenut ja kansalaisyhteiskunta voimistunut.

Suomessa osallistuvaa budjetointia on harjoitettu vasta lyhyen aikaa ja useimmissa kunnissa melko vaatimattomilla summilla. Tähänastiset kotimaiset kokemukset eivät ehkä ole suorastaan mullistavia, mutta parhaimmillaan osallistuva budjetointi voi olla monikärkiohjus, jolla lisätään kansalaisten kiinnostusta ja osallistumista päätöksentekoon, kohennetaan ihmisten välistä luottamusta sekä parannetaan talouden ja hallinnon läpinäkyvyyttä.

Toinen kiinnostava maailmalta rantautunut keksintö on puntaroiva kansalaispaneeli, jossa pienryhmien keskusteluja ohjaavat tasa-arvoa ja tasapuolisuutta edistävät säännöt. Keskusteluissa on keskeistä toisten kuuntelu ja kunnioittaminen, omien näkemysten perustelu ja valmius mielipiteiden muuttamiseen.

Turussa järjestettiin viime vuonna puntaroiva kansalaispaneeli yleiskaavan uudistamisesta. Valtio-opin professorien Kimmo Grönlundin ja Kaisa Herneen mukaan (Turun Sanomat 17.1.2021) satunnaisotannalla valikoitujen osallistujien tietämys liikennepolitiikasta vahvistui merkittävästi ja heidän mielipiteensä muuttuivat siten, että he alkoivat suosia kestäviä liikennemuotoja. Osallistujat olivat erittäin tyytyväisiä paneeliin ja halukkaita osallistumaan tulevaisuudessakin samantyyppisiin tilaisuuksiin.

Ehkä poliittinen osallistuminen ja asiallinen keskustelu eivät ole kuihtumassa. Ne vain etsivät uusia uomia.

Kirjoitus on julkaistu alun perin kolumnina Satakunnan Viikossa 7.4.2021.

sunnuntai 28. helmikuuta 2021

Työhyvinvoinnilla lääkitään kuntien taloutta ja työvoimapulaa

 Erittäin suuri osa Suomen kunnista on vaikeassa taloustilanteessa, ja tyypillisesti noin puolet niiden menoista on henkilöstömenoja. Niinpä keskusteluissa talouden tasapainottamisesta usein nousee esiin irtisanomisten tai lomautusten mahdollisuus. Jos katsotaan tilannetta ennen koronakriisin alkua, KT Kuntatyönantajat arvioi vuosi sitten helmikuussa, että kunnat ja kuntayhtymät joutuisivat vuoden 2020 aikana irtisanomaan yli 750 henkilöä ja lomautuksia tulisi yli 8100:lle työntekijälle.

Kunta on olemassa tuottaakseen asukkailleen palveluita, ja sitä varten myös sen henkilöstö on tehtävissään. Teknologian ja palveluprosessien jatkuvasti kehittyessä ja väestön ikärakenteen muuttuessa työvoiman tarve voi joillain toimialoilla vähentyä ja eläköityvien virkoja on mahdollista jättää täyttämättä. Laajamittaisilla irtisanomisilla ja lomautuksilla sen sijaan on väistämättä dramaattisia vaikutuksia myös kuntalaisten palveluihin, joista suurin osa on lakisääteisiä.

Repivien irtisanomis- ja lomautuskeskustelujen varjoon jää usein kaksi tärkeää kuntien henkilöstöön liittyvää asiaa: uhkaava työvoimapula ja työhyvinvoinnin parantamisen tuomat säästömahdollisuudet. Kunta-alan työeläkevakuuttaja Kevan uusimman kuntapäättäjäbarometrin ja kunta-alan eläköitymisennusteen perusteella kuntien on alati hankalampaa rekrytoida riittävästi henkilöstöä ja tilanne tulee monilla toimialoilla entisestään vaikeutumaan lähivuosien eläköitymisten myötä. Esimerkiksi hoitajista, varhaiskasvatuksen opettajista ja sosiaalityöntekijöistä on pulaa niin nyt kuin kymmenen vuodenkin päästä, jos ennusteet toteutuvat.

Kevan laskelmien perusteella sairauslomien ja ennenaikaisten eläköitymisten hinta on kunta-alalla noin kaksi miljardia euroa vuodessa. Työhyvinvointia parantamalla ja työkykyä edistämällä pitäisi siis olla mahdollista tehdä sekä inhimillisesti että taloudellisesti paljon hyvää. Viime vuosilta onkin kertynyt vaikuttavia esimerkkejä.

Janakkalan ateria- ja puhtauspalveluissa onnistuttiin Kevan mukaan hyvällä esimiestyöllä ja työkykyjohtamisella lähes puolittamaan henkilöstön vuotuiset sairauspoissaolopäivät. Pelkästään yhdessä hieman yli sadan hengen yksikössä tämä merkitsi yli 200 000 euron säästöjä. Myös Kempeleessä ja Kalajoella on nähty rohkaisevia tuloksia.

Ylen verkkosivuilla oli lokakuussa 2020 juttu Hailuodon ihmeestä. Pienen 1000 asukkaan kunnan talous on pelastunut sairauspoissaoloja vähentämällä. Työterveyshuollossa on panostettu vahvasti ennaltaehkäisyyn ja työntekijöille on annettu muun muassa oikeus käyttää viikoittain tunti työaikaa liikuntaan.

Mikäli entistä useammat kunnat pystyvät ottamaan harppauksen eteenpäin työkyvyn johtamisessa ja työhyvinvoinnin kehittämisessä, niiden vetovoima työnantajina tulee kasvamaan ja samalla talousvaikeudetkin lievittyvät.

Kirjoitus on julkaistu mielipidekirjoituksena Demokraatin aluesivuilla 28.2.2021 ja Satakunnan Kansassa 2.3.2021.

perjantai 29. tammikuuta 2021

Lasten liikunnan tukemisella on korona-arjessa erityinen arvo

 Luistelukenttien jäädytyksestä ja siitä, kenelle se kuuluu, on käyty viime päivinä paljon keskustelua. Porissa on runsaasti hoidettavia kenttiä, ja niiden jakaminen erilaisiin hoitoluokkiin on varmasti ollut näillä resursseilla välttämätön ratkaisu. On kuitenkin hyvä, että priorisoinnin perusteita pohditaan julkisesti.  

Lasten ja nuorten arjen tasolta katsottuna harmistuminen koulujen yhteydessä olevien kenttien jäädytyksen viipymisestä on erittäin ymmärrettävä ja aiheellinen. Talviliikunnan traditio on meillä vahva, mutta talvet nyt ja luultavasti varsinkin tulevaisuudessa usein aivan liian lyhyitä. Siksi olen ilahtunut infrayksikön päällikön Markku Koppelomäen asettamasta selkeästä tavoitteesta saada koulukentät jatkossa aiempaa ripeämmin käyttökuntoon (SK 21.1.). Kun luonto suo potentiaalisia talviliikuntapäiviä, jokainen niistä haluttaisiin hyödyntää.

 

Nykyisessä perusopetuksen liikunnan opetussuunnitelmassa ei enää nimetä uintia lukuun ottamatta lajeja, joita koululiikunnassa pitäisi ehdottomasti opetella, vaan lähtökohtana ovat erilaiset perustaidot. Luistelun ja hiihdon kaltaiset perinteiset talvilajit ovat kuitenkin edelleen erinomaisia välineitä näiden taitojen kehittämiseen.

 

Korona-ajan haasteet korostavat ratkaisevalla tavalla lasten ja nuorten liikuntamahdollisuuksien edistämisen ja koululiikunnan merkitystä. Keväällä etäopetusjakson aikana lasten ja nuorten fyysinen aktiivisuus väheni UKK-instituutin tutkimuksen mukaan merkittävästi. Esimerkiksi Pelastakaa Lapset ry:n koronakysely puolestaan osoitti, miten rajuja vaikutuksia poikkeusoloilla oli henkiselle hyvinvoinnille.

 

Vaikka koulut on nyt pystytty pitämään lähiopetuksessa, niiden arki on edelleen monin tavoin rajoittunutta. Opetushallituksen ohjeen mukaan lähikontakteja pitäisi liikunnassakin välttää ja pitää oppitunnit mahdollisimman pitkälti ulkona myös talvikaudella.

 

Paljon sellaisia aktiviteetteja, jotka tavallisesti innostavat ja motivoivat lukuisia oppilaita, esimerkiksi erilaiset koulujen väliset urheilukilpailut ja tapahtumapäivät, on valitettavasti jouduttu jättämään väliin. Kuten niin usein käy, vasta niiden puuttuminen on kirkastanut niiden todellisen merkityksen.

 

Kaikkien tahojen, niin kaupungin kuin talkoolaistenkin, ideat ja toimet lasten ja nuorten liikuntamahdollisuuksien ja hyvinvoinnin edistämiseksi ovat juuri nyt arvaamattoman suuressa arvossa. 


Kirjoitus on julkaistu mielipidekirjoituksen Demokraatin Satakunnan aluesivuilla 22.1.2021 sekä Satakunnan Kansassa 24.1.2021.

perjantai 22. tammikuuta 2021

Kuilun reunalta kohti kompromisseja?

 ”Amerikkalaisten voi aina luottaa toimivan oikein – kunhan he ovat ensin kokeilleet kaikkia muita vaihtoehtoja.” Winston Churchillin suuhun pantu sitaatti ei todennäköisesti ole aivan aito, mutta ajankohtainen se on.

Uusi presidentti Joe Biden vannoo virkavalansa tilanteessa, jossa koko maa on mahdollisten väkivaltaisuuksien vuoksi hälytysvalmiudessa. Valtavan mittaluokan terveys- ja talouskriiseihin pitäisi löytää rakentavia ratkaisuja samaan aikaan, kun poliittinen kahtiajako on kehittynyt yhä laajenevaksi ja entistä rajumpia ilmenemismuotoja saavaksi kulttuurisodaksi. Onko kuilun reunalta enää reittiä keskinäisen kunnioituksen ja kompromissien tielle?

Joe Bidenia on pidetty pitkän poliittisen uransa aikana käytännöllisenä ja maltillisena keskitien kulkijana ja taitavana puoluerajat ylittävän yhteistyön tekijänä. Jos joku kykenee puhaltamaan maltillista kompromissihenkeä amerikkalaiseen politiikkaan, sen luulisi olevan juuri Biden.

Riittävän suuri ulkoinen uhka on usein saanut republikaanit ja demokraatit paiskaamaan kättä, ainakin hetkellisesti. Onko valtakunnan sisäinen tilanne tällä kertaa niin vaikea, että maan etu ja eheyttäminen ohittavat ideologisen jyrkkyyden ja houkutuksen presidentin agendaan kohdistuvaan neliraajajarrutukseen?  

Vaikka demokraateilla on enemmistö edustajainhuoneessa ja varapresidentin äänen turvin äärimmäisen niukasti myös senaatissa, suuret lakihankkeet vaativat käytännössä 60 senaattorin tuen. Katse kääntyykin nyt niihin republikaanien edustajainhuoneen ja senaatin jäseniin, jotka eivät ole ajatuksiltaan aitoja trumpilaisia, mutta ovat myötäilleet presidentin linjauksia oman poliittisen menestyksensä varmistamiseksi. Jos Biden on valmis etsimään yhteistä maaperää ja antamaan republikaaneille mahdollisuuden edistää joitakin heille tärkeitä tavoitteita, tarttuvatko nämä tarjoukseen?

Äänestäjien tuomio keskitielle hakeutuville saattaa olla joissain tapauksissa tyly, mutta sovinnon eleet ovat nyt välttämättömiä. Republikaanien 50 senaattorista 17 on yli 68-vuotiaita ja joukossa on paljon hyvin pitkään tehtävässään palvelleita. Löytyisikö tästä joukosta riittävästi sellaisia valtiomiehiä ja -naisia, jotka toteaisivat kuilun reunalta alas katsoessaan, että on olemassa suurempiakin asioita kuin oman poliittisen uran jatko?

Kirjoitus on julkaistu mielipidekirjoituksena Demokraatin Satakunnan aluesivuilla 19.1.2021.