Moni on kuullut tarinan kahdesta kivenhakkaajasta. Molemmat tekivät samaa työtä, ensimmäinen hampaat irvessä, kiroillen ja pyyhkien hikeä otsaltaan, toinen hymyillen ja iloisesti vihellellen. Mikä heitä erotti? Ensimmäinen kertoi tehtävänsä olevan kivien hakkaaminen neliskulmaisiksi, toinen sanoi rakentavansa katedraalia.
Ajassamme,
jota leimaa lyhytjänteisyyden kulttuuri ja nopean mielihyvän etsintä, on
entistä vaikeampaa olla katedraalien rakentaja, asettaa tavoite pitkälle
tulevaisuuteen ja työskennellä sen puolesta määrätietoisesti läpi vaikeuksien. Pitkäjänteisyys
on epäilemättä entistä haastavampaa myös päätöksenteossa kaikilla tasoilla.
Olemme Porin
strategiassa yhteisesti asettaneet tavoitteeksemme olla sujuvan arjen ja
kestävän kasvun kotikaupunki. Viime viikolla valtuustossa käsitelty hyvinvointiraportti
kertoi jälleen huolestuttavista fyysisen toimintakyvyn ja mielen hyvinvoinnin
haasteista, mutta samalla tuli onneksi myös todetuksi, että yli 60 000
asukkaan kaupungeista Porissa on edelleen Suomen onnellisimmat ihmiset ja meillä
on monin tavoin laadukkaat puitteet aktiiviseen ja hyvään elämään. Horisontissamme
väikkyy lisäksi suuria toiveita ja mahdollisuuksia, jotka pitkälti kytkeytyvät
vihreän siirtymän teollisuuteen.
Kuntataloudessa
eletään kuitenkin kautta maan erittäin vaikeita vuosia, eikä Porin tilanne tee
tähän poikkeusta. Mistä löydämme taloudellemme pitkän aikavälin kestävää turvaa
ja kasvullemme vauhdittajaa? Tätä kysymystä meidän on uskallettava pohtia
aidosti avoimin mielin, ratkaisukeskeisesti ja samalla äärimmäisen
huolellisesti. Valtuuston laaja enemmistö onkin ilmaissut tukensa strategiselle
kasvulle ja Pori Energian vähemmistöosuuden myynnin ja sen vaikutusten
selvittämiselle.
Olennaista
on, että ratkaisemme suuret tulevaisuuden kysymyksemme nimenomaan strategisten
tavoitteidemme ohjaamina. Kasvu, osaaminen ja hyvinvointi kuuluvat erottamattomasti
yhteen.
Vaalikausi
kääntyy viimeiseen vuoteensa. Porissa on aina ollut helppoa suosiota tarjolla
jarrumiehille ja kyynikoille, mutta ympäröivä maailma uskoo kaupunkimme tulevaisuuteen
vain, jos me itse uskomme siihen ja olemme myös valmiita tekemään päätöksiä
emmekä väistelemään niitä.
Tavoitteellisia
muutoksen tekijöitä ja kurssin kääntäjiä on vuosien mittaan moni tähän
kaupunkiin toivonut. Pystymmekö itse olemaan niitä, joita olemme odottaneet?
Kirjoitus on julkaistu alun perin kolumnina Satakunnan Viikossa 8.5.2024.