Satakunnan tulevaisuus kasvaa perheissä

Julkinen keskustelu Satakunnan hyvinvointialueesta on keskittynyt viime aikoina vahvasti palveluverkkoon esitettyihin muutoksiin, erityisesti fyysisten toimipisteiden sijaintiin. Kun valokeila on yhtäällä, se on poissa toisaalta. Toivoisin puhuttavan enemmän myös tulevaisuuden todellisista palvelutarpeista, palveluiden sisällöstä ja niiden kehittämisestä. Erityisesti nyt on kiinnitettävä huomiota lasten, nuorten ja perheiden palveluiden tulevaisuuteen, sillä valtakunnallisestikin monet merkit viittaavat eriytymiskehityksen lisääntymiseen ja vaikeuksien kasautumiseen.

Esimerkiksi tänä syksynä julkaistu Pelastakaa Lapset ry:n Lapsen ääni -kysely piirtää Suomesta, pohjoismaisesta hyvinvointiyhteiskunnasta, karun kuvan: pienituloisissa perheissä 14 % lapsista kokee, että perheellä ei ole riittävästi ruokaa, 30 % on joutunut lopettamaan harrastuksen, yli puolet kokee mielenterveytensä huonoksi ja elämän epävakaaksi.

Olemme sitoutuneet kansalliseen tavoitteeseen vähentää köyhyys- ja syrjäytymisriskissä olevien lasten määrää 33 000:lla vuoteen 2030 mennessä. Kuin vastaiskuna tälle pyrkimykselle hallitusohjelma vaikeuttaa pienituloisten perheiden tilannetta monin eri keinoin: työttömyysturvaa ja asumistukea heikentämällä ja indeksejä jäädyttämällä. Yhä useampi tulee sysätyksi toimeentulotuelle, mikä puolestaan tutkitusti kasvattaa terveydenhuollon ja lastensuojelun kustannuksia.

SDP:n vaihtoehtobudjetti osoittaa, että edellä kuvatut leikkaukset eivät ole välttämättömyyksiä, vaan valintoja. SDP:n valinnoilla olisi mahdollista jättää sosiaaliturvan heikentäminen ja nuorten tulevaisuudesta leikkaaminen tekemättä, vahvistaa sosiaali- ja terveyspalveluita ja silti velkaantua yli miljoona euroa päivässä vähemmän kuin hallituksen esityksessä.

Tosiasia kuitenkin on, että joudumme tällä hetkellä sopeutumaan kaikilla hyvinvointialueilla äärimmäisen tiukkaan rahoitukseen. Kunnissa päättäjät ovat sekä meno- että tulopäättäjiä, mutta hyvinvointialueella tuloihin ei voi vaikuttaa juuri lainkaan. Tarvitaan siis erityisen viisasta resurssien käyttöä ja kehittävää otetta.

Lasten, nuorten ja perheiden pahoinvointi on näkynyt Satakunnassakin niin lastensuojeluilmoitusten, lastensuojelun avohuollon tukea saavien kuin huostaanottojenkin lisääntymisenä. Tavoitteena onkin nyt kehittää koko hyvinvointialueella perhekeskustoimintamallia, jotta apua pystyttäisiin antamaan entistä helpommin ja vaikuttavammin ennen kuin ongelmat kärjistyvät. Perhekeskukset tekevät myös aktiivista yhteistyötä esimerkiksi kuntien sivistyspalvelujen, järjestöjen ja seurakuntien kanssa. Lisäksi tiimityöskentelyyn nojautuva, hyväksi havaittu systeeminen työote halutaan laajentaa ja juurruttaa kaikille lastensuojelun osa-alueille.  

Lasten, nuorten ja perheiden palveluiden arvokasta kehittämistyötä on syytä pitää esillä ja tukea kaikin tavoin, sillä epäonnistumiseen meillä ei ole varaa inhimillisesti eikä taloudellisesti. Väestöltään vähenevän Satakunnan tulevaisuus kasvaa perheissä.

Kirjoitus on julkaistu 13.12. Satakunnan hyvinvointialueen SDP:n aluevaltuustoryhmän julkaisussa, joka jaetaan koteihin Satakunnan Viikon mukana. 

Yhteiskunnan eheys luo turvallisuutta ja menestystä

 Olen tullut syksyn aikana lukeneeksi useampia kyselytutkimuksia. Tulokset ovat monella tapaa pysäyttäviä, järkyttäviäkin. E2 Tutkimus on kartoittanut suomalaisten mielenmaisemaa: vain 27 % kokee, että Suomi on menossa oikeaan suuntaan. Naisista alle puolet pitää yhteiskuntaa reiluna. Kolmannes kokee vihan tunteita poliittisesta keskustelusta, melkein neljännes sanoo ymmärtävänsä niitä, jotka turhautuneina raivostuvat ja uhkaavat väkivallalla.

Vuotuinen Lapsen ääni -kysely puolestaan kertoo, että pienituloisissa perheissä 14 % lapsista kokee, että perheellä ei ole riittävästi ruokaa, 30 % on joutunut lopettamaan harrastuksen, yli puolet kokee mielenterveytensä huonoksi ja elämän epävakaaksi.

Hallitusohjelma on vahvojen, terveiden ja toimintakykyisten ohjelma. Kaikkein heikoimmassa asemassa olevien tilannetta se vaikeuttaa entisestään, karkottaa reiluuden tunteen ja uskon tulevaan. Huono-osaisuus jatkaa kasautumistaan.

 Lohduttavaa on se, että suomalaisten enemmistö luottaa yhä yhteiskunnan kykyyn ratkoa ongelmia. Katseet tulevat kääntymään tähän puolueeseen ja sen poliittiseen ohjelmaan. Uskon ja luotan, että olemme valmiina, kun hetki koittaa ja raskas vastuu jälleen laskeutuu harteille.

Nyt kun presidentinvaalit ovat taas ovella, mieleen palautuu kuuden vuoden takainen Tuula Haataisen kampanja, jossa puhuttiin paljon laajennetun turvallisuuden käsitteestä, siitä, kuinka ihmisten kokemus tasa-arvoisesta ja oikeudenmukaisesta kohtelusta synnyttää turvallisuutta.

Vaikka perinteiset turvallisuusuhat ovat viime vuosina hyvin raskaalla tavalla palanneet ajatustemme keskiöön, on pidettävä joka päivä kirkkaana mielessä ja puheissa esillä, miten valtava merkitys on yhteiskunnan eheydellä. Vain sellaiset yhteiskunnat, joissa jokaisen perustarpeista huolehditaan, jokaisella on mielekäs rooli ja jokainen voi tuntea itsensä arvokkaaksi, voivat pidemmän päälle menestyä.

 

 

 

 

Maailman opettajien päivän puhe

 Arvoisat winnovalaiset OAJ:n jäsenet, hyvää maailman opettajien päivän iltaa.

Suomalaiset pitävät opettajia yhtenä tärkeimmistä ammattiryhmistä Suomen tulevaisuuden kannalta. Lähes kaikki Taloustutkimuksen viimevuotiseen kyselyyn vastanneet olivat sitä mieltä, että opettajien työ on arvokasta koko yhteiskunnalle (97 %), vastuullista (96 %) ja vaativaa (91 %).

Kuitenkin aivan hiljattain julkaistussa Opettajan ääni -kyselyssä vain joka kymmenes opettaja on täysin sitä mieltä, että hänen ammattitaitoaan ja työtään arvostetaan yhteiskunnassa. Mikä selittää tämän ristiriidan? Ehkä me satakuntalaiset emme ainakaan ole luontojamme sellaisia, että kovin helposti kehumme tai kiitämme ääneen, vaikka aihetta on. Yksi tuttavani juuri totesi, että jos ottaa kaikista hänen saamistaan kehuista kettuilun ja ironian osuuden pois, jäljelle jää pelkkä syvä hiljaisuus.

Vähän laajemmin ajatellen: ehkä se ristiriita syntyy paljolti siitä, että yhteiskunnan odotukset koulutukselta ja panostukset koulutukseen eivät vastaa toisiaan. Haluamme, että suomalaiset ovat maailman osaavin kansakunta, mutta kun on talouspäätösten aika, emme ole valmiit sijoittamaan koulutukseen läheskään yhtä paljon kuin muut Pohjoismaat.

Te ammatillisen koulutuksen kentällä toimivat olette varmasti joutuneet kokemaan tämän odotusten ja panostusten välisen ristiriidan ja leikkauspolitiikan viimeisen vuosikymmenen aikana kaikkein raskaimmin. Opettajia auttaa työssään jaksamaan ja pysymään tutkitusti muun muassa työn yhteisöllisyys, kollegiaalinen tuki sekä työtehtävien kiinnostavuus ja monipuolisuus, mutta silti yhä useampi on huolissaan palautumisestaan ja alati kasvavista vaatimuksista.

Sain juuri hiljattain havainnollistavan selvityksen siitä, mitä kaikkea informaatiota esimerkiksi henkilökohtaiseen osaamisen kehittämisen suunnitelmaan on täytettävä, dokumenttiin, jonka pitäisi olla käytännön apuväline opiskelijalle ja opettajalle. Ei ole ihme, jos moni uupuu, ei ehkä niinkään sorvinsa, vaan näyttöpäätteensä ääreen.

On siis vähintäänkin ymmärrettävää, että moni ei jaksa työpäivän jälkeen enää edes ajatella yhtään mitään töihin liittyvää. Ja silti niin moni teistä on ottanut asiakseen, harrastuksekseen, laadukkaan koulutuksen ja opettajien reilujen työsuhteen ehtojen ja työhyvinvoinnin edistämisen.

Hetkenä, jolloin opettajienkin palkat halutaan sitoa lakisääteiseen vientimalliin, henkilökohtaista irtisanomiskynnystä madaltaa, ensimmäinen sairauspäivä tehdä palkattomaksi, työttömyysturvan työssäoloehtoa pidentää ja sallia alle vuoden määräaikaiset sopimukset ilman perustetta, ei tarvitse kysyä, onko ammattiyhdistysliikkeelle ja sille annetulle panokselle tarvetta. Aina on tarvetta, mutta erityisesti nyt.

On helppoa ja ymmärrettävääkin, että odottaa jonkun viisaan tulevan, sanovan oikeat sanat ja korjaavan sen, mitä on korjattava. Kuitenkin on niin, että meidän, jokaisen omassa roolissamme, on itse oltava niitä, joita olemme odottaneet.

Ja jos tuntuu siltä, että muu yhteiskunta ei arvosta, antakaamme sitäkin voimakkaammin arvoa ja kiitosta toisillemme opettajina ja ammattiyhdistystoimijoina.

Juuri sitä me olemme täällä tänään tekemässä, sillä seuraavaksi jaamme ansioituneille ammattiyhdistystoimijoille ansiomerkkejä.

Puhe on pidetty Länsirannikon Koulutus Oy:n opettajien paikallisyhdistyksen maailman opettajien päivän tilaisuudessa 5.10.2023.

Säilyykö opettajan työn vetovoima?

Suomalaisen koulutusjärjestelmän yksi olennainen vahvuus on ollut se, että opettajan ammatti on ollut erittäin tavoiteltu ja arvostettu. Se on ollut vetovoimainen ikäluokkansa lahjakkaimmillekin. Tämä on kansainvälisesti tarkasteltuna harvinainen asia, jota sopii näin maailman opettajien päivänä hehkuttaa. Opettajankoulutuksen hakijamäärät ovat yhä korkeita, mutta erityisesti työuran ensimmäisinä viitenä vuotena herkkyys vaihtaa alaa on korkea.

Kansainvälisen ECTPA-tutkimushankkeen mukaan 47 prosenttia uransa alkuvaiheessa olevista suomalaisista opettajista kertoo harkinneensa alanvaihtoa. Lopulta alanvaihtoon uransa alkutaipaleella päätyy tutkijoiden arvion mukaan alle 20 prosenttia opettajista, mutta sekin on suuri määrä tilanteessa, jossa opettajista on pulaa.

Opetusalan Ammattijärjestö OAJ kartoitti keväällä 2023 opettajaksi opiskelevien ja noin viisi vuotta opettajana työskennelleiden odotuksia ja kokemuksia opettajana toimimisesta. Kyselyn perusteella tärkeimpiä syitä alalle hakeutumiseen ovat kiinnostus toimia vuorovaikutuksessa lasten ja nuorten kanssa sekä mahdollisuudet vaikuttaa opiskelijoiden kehitykseen ja hyödyntää omia vahvuuksiaan työssä.

Alalla pysymistä edistävät työn yhteisöllisyys, kollegiaalinen tuki sekä työtehtävien kiinnostavuus ja monipuolisuus. Kyselyssä nousivat vahvasti esiin myös opetuksen riittävän resurssoinnin ja turvallisten ja laadukkaiden oppimisympäristöjen merkitys. Vastaajat olivat kuitenkin laajasti huolestuneita siitä, palautuvatko he työstä päivittäin, ja he olettavat haasteellisten vuorovaikutustilanteiden ja työn vaativuuden lisääntyvän tulevina vuosina.

Uuden hallituksen ohjelmassa on koulutuspoliittisia kirjauksia, jotka oikein toteutettuina voivat tarjota opettajille entistä paremmin aikaa ja mahdollisuuksia oppilaiden kohtaamiseen ja auttamiseen. Tärkein näistä on oppimisen tuen uudistaminen ja tuen ketjun yhtenäistäminen varhaiskasvatuksesta toiselle asteelle saakka. Tähän on osoitettu myös pysyvää rahoitusta.

Opetuksen järjestäjien taloudellinen tilanne nostaa kuitenkin tummia pilviä taivaalle, eikä tilannetta helpota se, että kuntien valtionosuuksien indeksijäädytykset uhkaavat käytännössä viedä vasemmalla kädellä pois ison osan siitä, mitä lisäpanostuksina oikealla kädellä annetaan. Samalla työttömyysturvaan kaavaillut muutokset osuvat erityisen lujaa juuri uusiin opettajiin.  

Opettajat työskentelevät usein uransa alussa määräaikaisissa palvelussuhteissa. Läheskään kaikille heistä ei makseta koko lukuvuoden työstä koko vuoden palkkaa, vaan he jäävät suvivirren soitua työttömiksi. Jos työttömyysturvan työssäoloehto pidentyy puolesta vuodesta vuoteen, moni määräaikainen opettaja putoaa ensimmäisen lukuvuotensa päätteeksi työmarkkinatuen varaan.   

Hallitusohjelman tavoitteena on oppimistulosten ja koulutustason nostaminen. Se tuskin voi toteutua, ellemme yhdessä huolehdi myös siitä, että nuoret tulevaisuudessakin haluavat ryhtyä opettajiksi ja pysyä opettajina, työssä, joka parhaimmillaan on maailman palkitsevinta.  

Kirjoitus on julkaistu mielipidekirjoituksena Satakunnan Kansassa 5.10.2023.

Hyvinvoinnin seuraava askel

Päättymätön riemu kuvaa tulevaisuutta, jossa on olemassa niin koukuttavaa viihdettä, että se saa ihmisen menettämään mielenkiintonsa kaikkeen muuhun. Yritykset parantaa tuskaista oloa helpolla ja nopealla mielihyvällä johtavat kirjassa vain tuskan syvenemiseen. David Foster Wallacen vaikeatajuinen klassikkoteos ei tarkoituksellisesti kerro meidän aikakaudestamme älypuhelimineen ja TikTokeineen, mutta piirtää siitä kuitenkin pelottavan tarkkanäköisen kuvan.

Tässä ajassa on jotain, mikä helposti rikkoo hauraan ihmisen. Pää ei niin vain kestä loputonta informaatiotulvaa, viihteen vankilaa tai syyllisyyttä maapallon kantokyvyn ylittävästä elämäntavasta ja pelkoa sen seurauksista. Teknologia on helpottanut arkea niin paljon, että siitä on tullut paradoksaalisesti ahdistavan vaikeaa. Ongelmat näkyvät kaikkialla ympärillämme. Vuosittain uutisoidaan, että olemme maailman onnellisin kansa. Silti yli puoli miljoonaa suomalaista syö masennuslääkkeitä.

Aikuisenkin on usein vaikea tehdä omaa hyvinvointiaan tukevia valintoja, mutta lapselle ja nuorelle itsehillintä ja oman toiminnan ohjaus on vielä huomattavasti mutkikkaampaa. Huoli on ollut olemassa jo pitkään, mutta tuntuu siltä, että vasta viimeisimmän vuoden aikana padot ovat julkisessa keskustelussa todella murtuneet ja psyykkisen ja fyysisen pahoinvoinnin mittakaava tunkeutunut koko kansan tietoisuuteen.

Suurin osa lapsista ja nuorista voi toki hyvin, mutta tukea tarvitaan koko ajan enemmän. Yksi hätkähdyttävä ja vaikutuksiltaan laaja kysymys on lasten ja nuorten liikkumattomuus. Esimerkiksi Porissa on aidosti tehty paljon ansiokasta työtä liikuntamahdollisuuksien lisäämiseksi ja liikkumaan innostamiseksi. Silti vuoden 2022 hyvinvointiraportti kertoo, että koulussa tehtyjen move-mittausten perusteella yli 40 % porilaisista nuorista fyysinen kunto on sellainen, että heillä voi olla vaikeuksia selviytyä väsymättä arjen toiminnoista.

Tarvitsemme monia suuria yhteiskunnallisia kehitysaskeleita tukemaan tasapainoisemman elämän ja kohtuuden hyveen tavoittelua, mutta aloitetaan yhdestä yksinkertaisesta muutoksesta: Liikunnan määrällä on niin selvä myönteinen yhteys masennus- ja ahdistusoireiden vähenemiseen ja parempiin oppimistuloksiin, että meidän on koko valtakunnassa luotava monipuolisten liikuntamahdollisuuksien lisäksi entistä enemmän myös välttämättömyyksiä liikkua ja lisättävä liikuntatuntien määrää perusopetuksessa tuntuvasti.

Kirjoitus on julkaistu alun perin kolumnina Satakunnan Viikossa 14.6.2023. 

 

   

 

Tilinpäätöspuheenvuoro

Kun puolitoista vuotta sitten marraskuussa yksissä tuumin hyväksyimme vuoden 2022 talousarvion, kokoonnuimme vielä terveysturvallisuussyistä Satakunnan ammattikorkeakoulun tiloissa. Näimme vuoden 2022 ennen kaikkea merkittävänä siirtymävuotena kohti uudenlaista kuntaa. Ajattelimme myös, että joudumme varautumaan koronan aiheuttaman hoito- ja palveluvelan purkautumiseen.   

Talousarviossa tavoiteltu tilikauden tulos oli 6,3 miljoonaa euroa alijäämäinen. Perusturvan osalta talous ylittyi lopulta vain 4,5 miljoonalla eurolla, pahempaakin saattoi pelätä, mutta vuosi toi tullessaan tragedioita ja vaikeuksia, joita emme vielä tuolloin saattaneet kuvitella: Venäjä hyökkäsi Ukrainaan, syntyi energiakriisi, korkotaso ja inflaatio ponnahtivat lukemiin, joihin emme ole lähimenneisyydessä tottuneet. Sen, että tilikauden tulos on lopulta 7,8 miljoonaa euroa alijäämäinen, ei pitäisi olla kaiken tapahtuneen jälkeen kovin suuri järkytys. Tyytyväisyyteen se ei toki aihetta anna.  

Kuten arviointikertomuksesta kävi havainnollisesti ilmi, Pori ei 12 suuren vertailukaupungin talouskilvassa pääse mitalisijoille, vaan jää pikemminkin häntäpäähän. Ihmekös tuo? Vaikka toimialamme tuottavat asukkaille palveluja hyvin kustannustehokkaasti, esimerkiksi  Porin väestön ikärakenne, oman yliopiston puuttuminen ja haasteelliset liikenneyhteydet tuottavat meille moneen muuhun suureen kaupunkiin verrattuna hyvin vaikean lähtöasetelman taloudellisen kukoistuksen tavoitteluun. Elämän kovuuden parkuminen ei silti auta. Itse meidän on puurolusikkaamme puhallettava ja itse toimeen tartuttava.   

Onneksi tässä kaupungissa tapahtuu myös paljon rohkaisevia ja tulevaisuudenuskoa lisääviä asioita. Alueella on käynnissä ja suunnitteilla mittavia infrainvestointihankkeita, ja Meri-Porissa on vireillä miljardiluokan teolliset investoinnit. Kaupungillamme on kaikki mahdollisuudet olla vihreän siirtymän suuri voittaja.   

Kuntamarkkinoinnin osalta vuosi oli Porisuhdeneuvojineen jättimenestys. Pori kiinnostaa niin yrityksiä kuin muuttajia: kokonaisnettomuutto oli suurin sitten vuoden 1980, ja uusia ihmisiähän me tänne tarvitsemme.  

Teemme kaikkemme lisätäksemme verotuloja, mutta suuretkaan investoinnit ja niiden tuoma työpaikkojen lisäys eivät tuo nopeaa taloudellista täyskäännöstä, vaan vaikutukset syntyvät viiveellä. Tulopuolen kasvattamiseksi on tarkasteltava pikaisesti muitakin keinoja. Tulisiko konserniyhtiöistä tulouttaa enemmän peruskaupungin talouden vahvistamiseksi?     

Mitä voimme tehdä menojen hillitsemiseksi - heikentämättä kuntalaisten palveluita ja sitä myöten kaupungin veto- ja pitovoimaa? Porissa on tehty monia hyviä asioita henkilöstön terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseksi, mutta vuonna 2022 sairauspoissaolokustannukset olivat edelleen verrokkiorganisaatioihin nähden korkeat. Henkilöstöraportti kertoo, että EK:n  laskentamallin mukaan laskettuna  sairauspoissaolopäivistä aiheutui välilliset kustannukset huomioiden noin 49 M€ kulut. Pysyvistä ja määräaikaisista työkyvyttömyyseläkkeistä aiheutuvat työkyvyttömyyseläkekustannukset olivat noin 2,7 M€. Jos löydämme uusia keinoja sairauspoissaolojen vähentämiseen ja työkyvyn ylläpitämiseen, kaikki voittavat.   

Suuri potentiaali ja toisaalta epäonnistuessaan suuri riski kätkeytyy myös työllisyydenhoitoon, joka siirtyy kokonaan kuntien vastuulle 2025. Viime vuonna maksoimme työmarkkinatuen kuntaosuuksia eli niin sanottuja sakkomaksuja noin kuusi miljoonaa euroa.   

Investointibudjettimme on ollut korkea, mutta hyvästä syystä: Uudet koulu- ja päiväkotirakennukset ovat välttämättömiä ja takaavat lapsillemme terveelliset ja turvalliset oppimistilat. On myös ollut tarkasti harkittu ja laskettu valinta, että rakennamme omaan taseeseen.   

Nyt korot ovat kohonneet ja kunnan taloudellinen volyymi soteuudistuksen myötä pienentynyt. Investointien kohdalla on varmasti pohdittava yhä useammin ei vain sitä, mikä on tärkeää, vaan mikä on tärkeintä. 

 Olemme yhdessä luoneet ja hyväksyneet kaupungille strategian vuoteen 2030, kestävää kasvua ja sujuvaa arkea tavoittelevan. Talouden tasapainottaminen olisi helppoa, jos välittäisi vain numeroista ja unohtaisi sen, että kunta on oikeasti olemassa tuottaakseen asukkailleen palveluita, tasa-arvoisia ja laadukkaita sellaisia.   

Talouden tasapainottaminen siten, että se on sopusoinnussa strategiamme ja valtuustosopimuksemme kanssa, on vaikeaa, mutta aidosti tavoittelemisen arvoista. Sitä ei voi kukaan henkilö tai mikään ryhmä tässä salissa saavuttaa yksinään. Voimme onnistua siinä vain yhdessä.     

Porin sosialidemokraattinen valtuustoryhmä on valmis hyväksymään tilinpäätöksen ja myöntämään vastuunalaisille vastuuvapauden. 

Teksti on kirjallinen versio Porin sosialidemokraattisen valtuustoryhmän ryhmäpuheenvuorosta, jonka pidin kaupunginvaltuustossa 22.5.2023.

Ensin on henki

Kun saavun Pasilaan, palaan mielessäni vuoden taaksepäin. Toukokuussa 2022 OAJ:n uusi valtuusto aloitti nelivuotiskautensa. Vuodessa on ehtinyt tapahtua paljon: järjestö on valinnut uuden puheenjohtajan ja kaksi uutta varapuheenjohtajaa, kunta-ala on saanut historiallisen palkkaohjelman ja OAJ:lle tärkeät kysymykset ovat puhuttaneet vahvasti eduskuntavaaleissa.

Tuntuu kuitenkin siltä, että juuri nyt, kolmannessa kokouksessaan, tämä valtuusto on tienristeyksessä. Aloitamme työpajatyöskentelyssä uuden strategian, järjestön tärkeimmän asiakirjan, valmistelun, ja teemme päätöksiä myös muutamista sellaisista asioista, joiden ratkaiseminen on aiemmin osoittautunut vaikeaksi.

Millainen on juuri tämän kokouksen tunnelma? Säilyykö se hyvänä myös niissä tilanteissa, joihin tiedämme kytkeytyvän paljon jännitteitä?

Toisena kokouspäivänä valtuusto käyttää perinteisesti paljon aikaa ajankohtaisten edunvalvonta- ja järjestöasioiden käsittelyyn. Tällöin valtuutetuilla on lavea mahdollisuus nostaa esiin tärkeäksi kokemiaan opetusalan asioita. Pitkässä puheenvuorojen virrassa yllättävät aloituslauseet, elävät esimerkit, omaperäiset sanavalinnat ja hersyvä huumori ovat valttia. Parhaat retoriikan taitajat erottuvat joukosta, ja heidän puheitaan osaa jo odottaa erityisellä innolla.

Torstai on toivoa täynnä - eikä turhaan. Opiskelijoiden äänivaltainen edustus valtuustossa ja hallituksessa hyväksytään yksimielisesti. Kokousväki taputtaa seisaallaan. Päätöksessä on kyse paljon enemmästä kuin sääntömuutoksen teksti kertoo: se on uudistumisen ja tulevaisuuteen suuntaamisen symboli. Kaikki muutkin asiakohdat ratkaistaan rakentavasti ja hyvässä hengessä. Kokouspäivä kestää pitkään, mutta salista voi lopulta poistua hyvin tyytyväisenä kohti vapaamuotoisempaa iltaohjelmaa.

Epämuodolliset kohtaamiset illallisilla ja kahvitauoilla ovat valtuustossa tärkeitä. Niissä syntyy uusia tuttavuuksia, yhteenkuuluvuutta ja luottamusta. Arvostan kollegoissa heittäytymistä ja huumoria, ja siksi eri alueiden illallisesitykset kuuluvat mielestäni valtuuston parhaisiin perinteisiin. Viime syksynä oli meidän satakuntalaisten vuoro valistaa kollegoita siitä, miten selvitään Suomi-Areenasta. Tällä kertaa kantahämäläiset ja päijäthämäläiset saivat kokousväen bingoilemalla iloiseksi ja onnelliseksi.

Vaikka tässä valtuustossa asiat tuntuvat luistavan, uskon, että jokaisen päättäjän matkalle osuu myös turhautumisen tunteita, ehkä suuriakin. Meidän on ymmärrettävä, että tässä muuten niin nopeatempoisessa yhteiskunnassa demokratia on luonteeltaan hidasta ja vaikeaa. Pitkä ja perusteellinenkin valmistelu ja ratkaisujen etsintä johtavat välillä umpikujaan.

Meidän on samaan aikaan hyväksyttävä demokratian vaikeus ja toisaalta sinnikkäästi vaadittava itseltämme ratkaisukykyä. Emme ole Pasilan tanssiva kongressi, vaan pystymme tekemään päätöksiä ja liikuttamaan järjestöä eteenpäin, joskus hitaammin, joskus pyrähdyksin.

Kun perjantaina talsin Akavatalon ovesta auringonpaisteeseen ja pohdin päättynyttä kokousta, palaan erityisesti keskiviikkona meille puhuneen psykologi Ilona Rauhalan ajatuksiin keskinäisestä luottamuksesta ja arvostuksesta. Vain niiden varaan voi rakentaa jotain kestävää. Ensin on henki. Sen jälkeen syntyy liike - yhdessä eteenpäin!

Kirjoitus on julkaistu alun perin blogitekstinä OAJ:n verkkosivuilla 16.5.2023.

Demokratian kukoistus vaatii kehitystyötä

Päätoimittaja Tomi Lähdeniemi pohti pamfletissaan (SK 1.2.) ansiokkaasti sitä, miksi demokratia on kiistattomista saavutuksistaan huolimatta monin paikoin uhattuna: demokratia on hidasta, kansalaisten luottamus päättäjiin ja toisiinsa on heikentynyt, äänestysaktiivisuus laskee eikä puolueiden kautta vaikuttamista koeta houkuttelevana.

Tarkennetaan katsetta Lähdeniemen globaalimmasta näkökulmasta Suomeen: Hiljattain julkaistun The Global State of Democracy -raportin mukaan Suomi on edelleen yksi maailman vahvimpia demokratioita. Vahvan, kompromissit sivuuttavan johtajan kaipuu ei ole silti suomalaisillekaan vieras asia. Vanhan, hieman ilkikurisen mietelmän mukaan suomalaiset ovat jo autonomian ajoista asti halunneet aina liittoutua hallitsijan kanssa hallitusherroja vastaan.

Kuningasta Suomeen ei itsenäistymisen jälkeen tullut, mutta varsin vahvoin valtaoikeuksin varustettu presidentti kylläkin. 1970-luvulla presidentin valtaoikeudet olivat venytettyinä äärimmilleen, ja 50 vuotta sitten tammikuussa koettiin yksi suomalaisen kansanvallan synkimmistä hetkistä: Urho Kekkosen presidenttikauden jatkaminen poikkeuslailla. Eduskunnan yli 5/6 enemmistölle kelpasi lopulta paketti, jossa kättä löivät normaaleista vaaleista kieltäytyneen Kekkosen jatko, idänsuhteiden vakaus ja taloudellisen länsi-integraation kannalta elintärkeä EEC-vapaakauppasopimus. Voidaan pitkästikin kiistellä, pyhittikö tarkoitus keinot, mutta lienee kohtuullista todeta, että demokratiassa vaalit ovat lopulta korvaamattomia, johtajat eivät.

Kekkosen yli 25 vuoden mittaiseksi venynyt ja presidentin valta-asemaa merkittävästi laajentanut virkakausi jätti pitkän varjon, joka eduskunnassa on johtanut vaiheittain systemaattiseen parlamentarismin vahvistamiseen ja presidentin vallan rajoittamiseen.  

Suomalaisten enemmistö kertoo edelleen kaipaavansa vahvoja johtajia (ks. esim. HS 8.1.2023), ja merkittävä osa kansalaisista on ollut läpi 2000-luvun sitä mieltä, että presidentillä pitäisi olla enemmän valtaa.

Hämmästyttävän moni olisi valmis toistamaan myös 1970-luvun poikkeuslakinäytelmän. Maaseudun Tulevaisuuden kyselyssä kolme vuotta sitten – jo ennen koronakriisiä ja Ukrainan sotaa – yli neljäsosa vastanneista olisi ollut valmis jatkamaan nykyisen presidentin toimikautta poikkeuslailla. Presidentti itse toki tyrmäsi tämän ajatuksen selväsanaisesti.

Suomalaiset ovat silti esimerkiksi EVA:n arvo- ja asennetutkimuksen (2022) mukaan kokonaisuutena tyytyväisiä yhteiskunnan valtarakenteisiin ja vahvan presidentin kaipuukin on edelliseen tutkimukseen verrattuna hiipumaan päin. Luisuminen epädemokraattiseen päätöksentekoon ei siis ole meille ajankohtainen uhkakuva.

Demokratiamme ongelmat, joihin kansainvälisen raportin mukaan kuuluvat muun muassa äänestysaktiivisuuden lasku, verkkohäirintä ja demokratiakehityksen pysähtyneisyys, on kuitenkin otettava aiempaa vakavammin. Tarvitaan jatkuvaa ideointia siitä, miten edustuksellista demokratiaa voidaan rikastaa osallistavilla elementeillä.

Erilaisia demokratiainnovaatioita, esimerkiksi osallistuvaa budjetointia ja puntaroivia kansalaispaneeleja on jo eri puolilla Suomea ollut käytössäkin. En kuvittele minkään yksittäisen keksinnön olevan kaiken ratkaiseva hopealuoti, mutta demokratian kehitystyö on nyt nostettava entistä vahvemmin etualalle. Kunnilla ihmisiä lähimpänä päätöksenteon tasona voisi ja tulisi olla tässä tärkeä ja voimistuva, rohkeasti kokeileva rooli.

Kirjoitus on julkaistu mielipidekirjoituksena Satakunnan Kansassa 15.2.2023.