Kun saavun Pasilaan, palaan mielessäni vuoden taaksepäin. Toukokuussa 2022 OAJ:n uusi valtuusto aloitti nelivuotiskautensa. Vuodessa on ehtinyt tapahtua paljon: järjestö on valinnut uuden puheenjohtajan ja kaksi uutta varapuheenjohtajaa, kunta-ala on saanut historiallisen palkkaohjelman ja OAJ:lle tärkeät kysymykset ovat puhuttaneet vahvasti eduskuntavaaleissa.
Tuntuu kuitenkin siltä, että juuri nyt, kolmannessa kokouksessaan, tämä valtuusto on tienristeyksessä. Aloitamme työpajatyöskentelyssä uuden strategian, järjestön tärkeimmän asiakirjan, valmistelun, ja teemme päätöksiä myös muutamista sellaisista asioista, joiden ratkaiseminen on aiemmin osoittautunut vaikeaksi.
Millainen on juuri tämän kokouksen tunnelma? Säilyykö se hyvänä myös niissä tilanteissa, joihin tiedämme kytkeytyvän paljon jännitteitä?
Toisena kokouspäivänä valtuusto käyttää perinteisesti paljon aikaa ajankohtaisten edunvalvonta- ja järjestöasioiden käsittelyyn. Tällöin valtuutetuilla on lavea mahdollisuus nostaa esiin tärkeäksi kokemiaan opetusalan asioita. Pitkässä puheenvuorojen virrassa yllättävät aloituslauseet, elävät esimerkit, omaperäiset sanavalinnat ja hersyvä huumori ovat valttia. Parhaat retoriikan taitajat erottuvat joukosta, ja heidän puheitaan osaa jo odottaa erityisellä innolla.
Torstai on toivoa täynnä - eikä turhaan. Opiskelijoiden äänivaltainen edustus valtuustossa ja hallituksessa hyväksytään yksimielisesti. Kokousväki taputtaa seisaallaan. Päätöksessä on kyse paljon enemmästä kuin sääntömuutoksen teksti kertoo: se on uudistumisen ja tulevaisuuteen suuntaamisen symboli. Kaikki muutkin asiakohdat ratkaistaan rakentavasti ja hyvässä hengessä. Kokouspäivä kestää pitkään, mutta salista voi lopulta poistua hyvin tyytyväisenä kohti vapaamuotoisempaa iltaohjelmaa.
Epämuodolliset kohtaamiset illallisilla ja kahvitauoilla ovat valtuustossa tärkeitä. Niissä syntyy uusia tuttavuuksia, yhteenkuuluvuutta ja luottamusta. Arvostan kollegoissa heittäytymistä ja huumoria, ja siksi eri alueiden illallisesitykset kuuluvat mielestäni valtuuston parhaisiin perinteisiin. Viime syksynä oli meidän satakuntalaisten vuoro valistaa kollegoita siitä, miten selvitään Suomi-Areenasta. Tällä kertaa kantahämäläiset ja päijäthämäläiset saivat kokousväen bingoilemalla iloiseksi ja onnelliseksi.
Vaikka tässä valtuustossa asiat tuntuvat luistavan, uskon, että jokaisen päättäjän matkalle osuu myös turhautumisen tunteita, ehkä suuriakin. Meidän on ymmärrettävä, että tässä muuten niin nopeatempoisessa yhteiskunnassa demokratia on luonteeltaan hidasta ja vaikeaa. Pitkä ja perusteellinenkin valmistelu ja ratkaisujen etsintä johtavat välillä umpikujaan.
Meidän on samaan aikaan hyväksyttävä demokratian vaikeus ja toisaalta sinnikkäästi vaadittava itseltämme ratkaisukykyä. Emme ole Pasilan tanssiva kongressi, vaan pystymme tekemään päätöksiä ja liikuttamaan järjestöä eteenpäin, joskus hitaammin, joskus pyrähdyksin.
Kun perjantaina talsin Akavatalon ovesta auringonpaisteeseen ja pohdin päättynyttä kokousta, palaan erityisesti keskiviikkona meille puhuneen psykologi Ilona Rauhalan ajatuksiin keskinäisestä luottamuksesta ja arvostuksesta. Vain niiden varaan voi rakentaa jotain kestävää. Ensin on henki. Sen jälkeen syntyy liike - yhdessä eteenpäin!
Kirjoitus on julkaistu alun perin blogitekstinä OAJ:n verkkosivuilla 16.5.2023.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti