Akateeminen asiantuntijuus ansaitsisi päättäjien arvostuksen

”Kuulostaa ihan oppositioretoriikalta.” Näin kommentoi opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen Helsingin Sanomien haastattelussa (14.7.) kahden kasvatustieteen tutkijan, Tuomas Tervasmäen ja Tuukka Tomperin hiljattain julkaistussa ”Koulutuspolitiikan arvovalinnat ja suunta satavuotiaassa Suomessa” -artikkelissa esittämiä näkemyksiä. Tervasmäen ja Tomperin keskeisiä kritiikin kohteita olivat muun muassa koulutusuudistusten hämäräksi jäävä kokonaiskuva, muutoksen nopeus ja massiivisuus sekä se, että ”reformien tavoitteissa koulutusta määritellään talouden käsittein ja ensisijaisesti kilpailukyvyn parantamisen ja työ- ja elinkeinoelämän ehdoilla”.

Opetusministerillä on tietenkin täysi oikeus olla tutkijoiden päätelmistä eri mieltä. Hän olisi voinut – ja voisi yhä – tutustua artikkelin väitteisiin ja niiden perusteluihin ja pyrkiä kumoamaan ne asia-argumentein. Ministeri kuitenkin sortui vähättelemään laajaan lähdemateriaaliin perustuvaa, analyyttisesti kirjoitettua, alansa akateemisten asiantuntijoiden tuottamaa vertaisarvioitua tekstiä, vaikka ei ollut edes lukenut kyseistä artikkelia. Ministeri Grahn-Laasosen kommentti asettui uudeksi lenkiksi tieteentekijöitä halventavien lausuntojen surulliseen ketjuun. Moni muistaa vielä pääministeri Sipilän puheet uudistuksia haittaavista ”kaiken maailman dosenteista” ja valtiovarainministeri Stubbin heiton professorien oletetuista kolmen kuukauden kesälomista.

Viime vuosina maailmalla on huolestuttu siitä, että luottamus tieteeseen perustuvaan asiantuntijuuteen olisi heikkenemässä. Kun ihmisen ajattelulle tyypilliset lukuisat vinoumat, esim. vahvistusvinouma ja ylivertaisuusvinouma, yhdistyvät nopeutuvaan tiedonvälitykseen, informaation löytämisen näennäiseen helppouteen ja matalaan julkaisukynnykseen, ei ole ihme, jos auktoriteetit horjuvat.

Alati kriittisesti kaikkiin ajatusrakennelmiin suhtautuva, monisyistä ja mutkikasta tietoa tarjoava akateeminen tutkija ei välttämättä ole yhtä vetovoimainen ja valovoimainen kuin joku taitava lobbari, joka on varma asiastaan ja tarjoaa nopean ja yksinkertaisen ratkaisun vaikeaan ongelmaan. Sekavaan ja epävakaaseen maailmaan järjestystä kaipaava mieli lepää helpoissa selityksissä – olivatpa ne todenmukaisia tai eivät.

Suomessa kansalaisten luottamus tieteeseen on viimeisimmän tiedebarometrin (2016) mukaan edelleen hyvin vahvaa. Se on erinomainen asia. Johtavien poliitikkojen ja varsinkin tiedepolitiikasta vastaavan ministerin pitäisi niin sanoin kuin teoinkin pyrkiä vahvistamaan tätä luottamusta eikä nakertamaan sitä. Päättäjän tulisi kunnioittaa akateemista asiantuntijuutta - silloinkin, kun tutkijoiden päätelmät ovat hänelle epämieluisia.