Vaikka
olen opiskellut poliittista historiaa ja seurannut yhteiskunnallisia
asioita aina aktiivisesti, en ole halunnut hakeutua mukaan
poliittiseen toimintaan. On paljon rattoisampaa olla kriittinen
tarkkailija kuin kritiikin kohde.
Viime
vuosien yhteiskunnallinen kehitys on kuitenkin saanut minut
muuttamaan mieleni ja ryhtymään SDP:n kuntavaaliehdokkaaksi.
Erityisesti minua huolestuttaa köyhyyden, osattomuuden ja heikon
koulutustason aiempaa voimakkaampi periytyminen.
Suomen
suurimpia hienouksia on ollut se, että tasa-arvoinen koulutus on
tarjonnut vaatimattomastakin taustasta tuleville ihmisille aidon
mahdollisuuden nousta uusiin korkeuksiin. Kahden vähävaraisen
kuuron pojasta on tullut kansanedustaja, talonmiehen tytär on
väitellyt tohtoriksi. Sen on oltava mahdollista myös
tulevaisuudessa.
Eriarvoistumisen
vastaiset toimet ovat tehokkaimmillaan, kun niitä tehdään ihmisen
elämän varhaisvaiheessa. On aloitettava päiväkodeista ja
kouluista, sillä kunnon koulutus on edelleen paras lääke
työttömyyttä ja syrjäytymistä vastaan. Se on erinomainen
pitkäjänteinen sijoituskohde ja erittäin huono leikkauskohde.
Suomalainen työvoima ei koskaan voi olla maailman halvinta, mutta se
voi olla maailman osaavinta.
Jokainen
lapsi ja nuori ansaitsee hyväkuntoisen koulu- tai
päiväkotirakennuksen.
Jokainen
lapsi ja nuori ansaitsee kohtuullisen kokoisen ryhmän ja riittävän
oppimisen tuen.
Jokainen
lapsi ja nuori ansaitsee REILUN mahdollisuuden saavuttaa täyden
potentiaalinsa.
Koulutuksesta
tulee sote-uudistuksen jälkeen kuntien suurin toimiala. Se tarvitsee
lisää puolestapuhujia: meitä tavallisia maltillisia ja asioihin
perehtyviä ihmisiä – sinua ja minua. Siksi lähden ehdolle. Siksi
en voi olla lähtemättä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti