Varhainen tuki on viisaan valtion valinta

Päätoimittaja Tomi Lähdeniemen laadukkaassa pääkirjoituksessa (SK 8.1.) pohdittiin oppivelvollisuusiän nostamista ja sen syrjäytymistä ehkäisevää vaikutusta. Uudistukselle on ilman muuta tarve ja hyvät perusteet.

Oppivelvollisuusiän nostamisen ohella on syytä kääntää katseet entistä tiiviimmin myös varhaiskasvatuksen mahdollisuuksiin koulutuksen tasa-arvon edistäjänä ja syrjäytymisen ehkäisijänä. Lukuisat huippututkijathan korostavat nimenomaan varhaislapsuuden merkitystä myöhemmän elämässä pärjäämisen avaintekijänä. Täten pitäisi olla selvää, että mahdollisimman aikaisin annettuun tukeen kannattaa panostaa. Kuten taloustieteilijä Sixten Korkman taannoin hyvin totesi, investoinnit pienten lasten sosiaalisten taitojen ja oppimisen edistämiseen ovat yhteiskunnan kannattavimpia sijoituksia.

Sanotaan, että kun kädessä on vasara, kaikki asiat alkavat näyttää nauloilta. Jos kädessä on sakset, kaikki asiat ilmeisesti näyttävät hyviltä leikkauskohteilta. Suomessa on muiden mittavien koulutusleikkausten ohella rajattu subjektiivista päivähoito-oikeutta ja kasvatettu päiväkotien ryhmäkokoja. Lapsilta leikkaamalla saadaan lyhytaikaista säästöä, joka maksetaan myöhemmin katkerasti ja korkojen kera takaisin.

Tiedämme, että ihmiset saavat lapsuudessaan kovin erilaiset kortit käteen. Esimerkiksi seitsemänvuotiaiden sanavarastossa voi olla jo tuhansien sanojen eroja. Se vaikuttaa keskeisellä tavalla lukutaidon oppimiseen ja ihmisen kykyyn ilmaista itseään. Erot selittyvät usein vanhempien koulutustaustalla ja sosiaalisella asemalla.

Köyhien lapsiperheiden määrän lisääntyessä ja köyhyyden entistä voimakkaammin periytyessä lasten osallistumisastetta varhaiskasvatukseen pitää nostaa. Laadukkaan varhaiskasvatuksen pedagogiset sisällöt ovat kullanarvoisia erityisesti niille lapsille, joiden tausta on muita heikompi. Yhtä tärkeitä ovat toki myös vertaisuuden kokemukset toisenlaisista taustoista ponnistavien kanssa ja oppi ryhmässä toimimisesta. Siksi Suomessa pitäisi pikimmiten saada aikaan päätös osa-aikaisesta maksuttomasta varhaiskasvatuksesta. Se tekisi varhaiskasvatuksen entistä houkuttelevammaksi myös niille perheille, joiden lapset voisivat siitä kaikkein eniten hyötyä.

Tässä ajassa kaivattaisiin nyt kykyä katsoa kauemmas tulevaisuuteen, nähdä yli yhden budjettivuoden ja yli hallituskausienkin. Panostukset varhaiseen tukeen eivät tuo pikavoittoja, mutta ne tuovat pitkällä aikajänteellä valtavasti inhimillistä ja taloudellista hyvää. OECD:n arvion mukaan yksi korkealaatuiseen varhaiskasvatukseen sijoitettu euro tuottaa yhteiskunnalle seitsemän euroa takaisin. Myönteiset tulokset nähdään vasta vuosien ja vuosikymmenten kuluttua, mutta ne ovat totisesti odottamisen arvoisia. Sopii siis kysyä kuin Kekkonen aikoinaan: onko maallamme malttia vaurastua?