Ulkomuisti - so last season?

Tietäminen ei ole enää tiedon tallettamista muistiin, vaan tiedonhaun taitamista. On järjetöntä vaivata päätään opettelemalla asioita ulkoa, kun tiedon määrä on rajaton ja kaiken voi kuitenkin googlettaa. Pitää vain osata etsiä informaatiota ja oppia arvioimaan sitä kriittisesti. Tämä lienee monen mielestä melko pätevää päättelyä. Rohkenen suhtautua asiaan vähän varauksellisesti.

Tunnetteko sellaisia henkilöitä, joiden tietämys miltei kaikista aihepiireistä vaikuttaa kovin vähäiseltä, mutta jotka osaavat etsiä tietoa erinomaisesti ja puntaroida sitä kriittisesti? En minäkään. Tiedon muistaminen, tiedonhaku ja informaation kriittinen arviointi nivoutuvat yhteen.

Tärkeintä on toki tiedon löytäminen, ymmärtäminen, arviointi ja mielekäs käyttö, mutta mitä enemmän käsitellystä informaatiosta jää hyvin prosessoituna muistiin, sen parempi. En tietenkään tarkoita, että esimerkiksi historian tarkkojen vuosilukujen tai erilaisten knoppitietojen pänttääminen olisi erityisen tavoiteltavaa. Irrallisen ja jäsentymättömän sirpaletiedon muistaminen ei tunnu mielekkäältä. Tieteenalojen suurten linjojen ja asioiden välisten yhteyksien jäsentäminen ja muistaminen sen sijaan on edelleen tähdellistä. 

Mitä enemmän muistaa ulkoa, sitä helpompaa on etsiä lisätietoa. Mitä laajempi sisäistetty tietopohja, sitä paremmin osaa myös suhteuttaa uuden tiedon vanhaan ja tarkastella informaatiota kriittisesti.

Kuvitellaanpa vaikka, että olet toimittaja. Juttujen kirjoittamiseen liittyy paljon tiedonhakua. Jos suhtaudut informaatioon kertakäyttötuotteena etkä paina asioita mieleen, taustatyöt käynevät pitkiksi ja mutkikkaiksi. Lähdet aina liikkeelle melkein nollasta. Työkaverisi, jolla on paljon sisäistynyttä tietoa eri elämänalueilta, suoriutunee paljon paremmin. Perusfaktat ja asioiden väliset yhteydet tulevat selkäytimestä, ja niiden pohjalta on helppo etsiä lisätietoa. Erinomaiseksi esimerkiksi sopii Helsingin Sanomien Kuukausiliitteen mestarillinen, hiljattain menehtynyt Ilkka Malmberg. Valtavan tietomääränsä vuoksi hän oli uuteen juttuaiheeseen perehtyessään pitkällä jo heti aloittaessaan.

Kuvitellaan toinen tilanne: Sinulla on jokin ikävä fyysinen vaiva. Tutkit oireita netissä ja tiedät jo mielestäsi varmuudella, mikä sinua vaivaa. Menet kuitenkin lääkäriin, jotta saisit lääkereseptin kouraan. Lääkäri kuuntelee kuvaustasi ja päätyy epäilemään ihan eri diagnoosia kuin sinä. Tutkimuksen jälkeen varmistuu, että lääkäri oli oikeassa.

Hänellä oli kuuden vuoden koulutuksen ja sen jälkeen hankitun työkokemuksen ansiosta paljon enemmän pohjatietoa kuin sinulla. Joskus lääkärikin toki joutuu etsimään lisätietoa kesken potilaskäynnin, mutta hän yhdistää sen huimaan muistitietoonsa ja osaa siksi luultavasti arvioida potilasta paremmin, mikä informaatio on luotettavaa ja relevanttia.

Psykologi Gordon Pennycookin johtama ryhmä on tutkinut, miten ihmiset ulkoistavat ajattelutyötään nettiin. Havainnot ovat kiintoisia. Hakukoneisiin turvautuvat innokkaimmin epäanalyyttisesti ja intuitiivisesti ajattelevat ihmiset. He googlettavat, vaikka voisivat löytää vastauksen pienen muistelun tai päättelyn jälkeen. Rationaalisesti suuntautuneet ovat halukkaampia vaivaamaan omia aivojaan, ja he myös suhtautuvat löytämäänsä tietoon kriittisemmin.

Ihmisen jännittävimpiä ominaisuuksia on neuroplastisuus: aivot muokkautuvat käytön mukaan. Aivot pitävät siitä, että niille annetaan haasteita. Muistin rasittaminen on kognitiivisille kyvyille hyväksi. Myös muistin yhä lisääntyvä hakukoneelle ulkoistaminen muuttaa aivoja – mutta miten? Pitkäaikaisvaikutuksista saamme tietoa vasta vuosien päästä. Epäilenpä, että Googlelle kannattaa antaa vain pikkusormi, ei koko kättä.