tiistai 28. tammikuuta 2025

Eteenpäin, Pori!

 ”No, mitä sää lähdet vastustamaan?” ”Mitä sää vastustat?” Näin useampi kaveri minulta kysyi, kun lähdin ensimmäistä kertaa kuntavaaliehdokkaaksi. Myöhemmin olen monta kertaa palannut noihin kysymyksiin ja niiden osuvuuteen. Kaikkihan me sekä kannatamme että vastustamme joitakin asioita, mutta on hyvä pohtia, mikä on se keskeinen suhtautumistapa? Olemmeko rakentamassa ja luomassa jotain uutta, jotain parempaa vai enemmänkin kertomassa muille, mitä ei saa tehdä.

Pahimmillaan päätöksenteon kehä on sellainen, että vaaditaan viranhaltijoilta rohkeita esityksiä, teetetään valtavasti valmistelutyötä, kaadetaan viime metreillä esitys, hurrataan ja taputetaan itseä selkään siitä, että onneksi, onneksi mikään ei muuttunut. Ison päätöksen kynnyksellä tosiaan useinkin voi tuntua siltä, niin päättäjistä kuin kuntalaisista, että se, mikä on tuttua, se mihin on tottunut, on sittenkin parasta ja turvallisinta.  Sitten taas ryhdytään vaatimaan rohkeita esityksiä. Ei tämä aina ihan tuntematon kierre ole ollut tässäkään kaupungissa. 

Tämä kauppa todellakin on varmasti suurimmalle osalle meistä suurin päätös, jonka koskaan tulemme kaupungin päätöksenteossa tekemään, ihan valtavan kokoinen, ja ilman muuta sellainen, johon ihmisten selkäydinreaktio on usein kielteinen.

Me emme kuitenkaan tee päätöksiä selkäydinreaktiolla. Tämän esityksen taustalla on todella mittava, ansiokas, vakuuttava virkavalmistelu, kiitos siitä. Arvostan ilman muuta myös kauppaa vastustavien näkemyksiä, mutta jos tämä esitys menee läpi, tulkitsen kaiken kaikkiaan niin, että se on tietoon perustuvan päätöksenteon voitto ja päätöksentekokyvyn voitto, Porin arvojen mukaisen rohkeuden voitto.

Arvoista puheen ollen, jotkut ovat tietysti kysyneet, onko tämä demariarvojen mukainen päätös. Entä julkisen omistamisen periaate? Ihminen, ihmisten hyvinvointi ja kaupungin kehittäminen tulevat ennen omistussuhteita. Kyllä meidän pitää osata tehdä ero sen välillä, mitkä arvot ovat itseisarvoja ja mitkä välinearvoja. Sitä paitsi enemmistöosuus säilyy aina Porilla. 

On myös tutkittava sitä, mitä olemme vaaleihin lähtiessämme luvanneet. Kun tutkin päätöstä pohtiessani vaaliohjelmaamme, jossa nousevat keskeisesti esille hyvinvoiva ja inhimillinen Pori, terve kuntatalous, uskallus investoida tulevaisuuteen, uudistuminen ja elinvoima, ja vertasin sitä vähemmistöosuuden myynnin arvioituihin vaikutuksiin, ne ovat mielestäni oikeinkin hyvin sopusoinnussa keskenään. Jos joku löytää ristiriidan, osoittakoon minulle konkreettisesti sen kohdan.

Myös kuntalaisten kriittiset äänenpainot ja huolet on kuultu ja otettu erittäin hyvin huomioon. Hinta on hyvä, ostajataho on turvallinen, ehdot ja sopimuskirjaukset ovat kohdillaan. Vaikka päätösesityksen vastustamisesta varmasti saisi monessa paikassa selkääntaputuksia, en kertakaikkiaan löydä hyvää syytä olla hyväksymättä tätä esitystä. 

Kaupungin etu, kaupungin tulevaisuus on prioriteettilistassa ykkösenä. Tavoitteellisia muutoksen tekijöitä ja kurssin kääntäjiä on vuosien mittaan moni tähän kaupunkiin toivonut. Pystymmekö itse olemaan niitä, joita olemme odottaneet? Jos isoja ratkaisuja emme tee me, niin kuka sitten? Ja jos ei nyt, niin koska sitten?  

Puhe Porin kaupunginvaltuustossa 27.1.2025 Pori Energian vähemmistöosuuden kauppaa koskevassa pykälässä 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti