Viime viikolla julkaistu OECD:n Education at a Glance -raportti oli suomalaisille karua luettavaa: 25-34 -vuotiaista suomalaisista korkeakoulututkinnon on suorittanut vain 39 prosenttia, vaikka jo pääministeri Sipilän hallituksen aikaisessa korkeakouluvisiossa asetettiin tavoitteeksi, että vuoteen 2030 mennessä puolella nuorista olisi korkeakoulututkinto.
Varsin huolestuttava tieto on myös se, että 18-24-vuotiaiden
työelämän ja koulutuksen ulkopuolella olevien määrä on kasvanut Suomessa
vuosien 2019-2024 välillä rajummin kuin OECD- tai EU-maissa keskimäärin. Olemme
jäämässä kauas kipeästi kaivatusta koulutustason noususta ja joudumme toteamaan
monen verrokkimaan kirineen jälleen ohitsemme.
Suurelle yleisölle paljon tutumpien PISA-tutkimusten tulosten
laskusta on puhuttu jo kauan, mutta niitäkin on syytä kerrata pintaa
syvemmältä: Viimeisimmässä tutkimuksessa (2022) pitkäaikainen laskeva suuntaus jyrkkeni
selvästi. Voidaan puhua jopa romahduksesta. Heikommin osaavien osuus on
kasvanut mittauksissa jo vuosia, mutta nyt havaittiin uutena ilmiönä myös
erinomaisten osaajien määrän selvä lasku. Lisäksi oppilaiden vanhempien sosioekonomisen
taustan yhteys tuloksiin on kasvanut, vaikka vielä viime vuosikymmenen
alkupuolella suomalainen koulutusjärjestelmä pystyi tasoittamaan perhetaustojen
eroja paremmin kuin OECD-maissa keskimäärin.
Niitämme sitä, mitä olemme kylväneet. Monia julkisen
talouden sopeutustoimia ja työmarkkinoiden uudistuksia on perusteltu
vertailuilla muihin Pohjoismaihin, mutta harvemmin on esillä se, että
koulutuksen kokonaismenot suhteessa bruttokansantuotteeseen ovat Suomessa
kaikkia muita Pohjoismaita pienemmät. 2010-luvun aikana koulutuksen
rahoituspohjaa leikattiin peräti kahdella miljardilla eurolla, ja tämänkin hallituskauden
päätökset ovat näillä näkymin heikentämässä koulutuksen rahoitusta
kokonaisuutena noin puolella miljardilla eurolla, vaikka esimerkiksi oppimisen
tuen uudistamiseen onkin osoitettu lisärahoitusta.
On korostettava, että koulutuksella, sivistyksellä ja
itsensä kehittämisellä on vahva itseisarvo, eikä niitä missään nimessä pidä
alistaa vain taloudellisen menestyksen välineiksi. Koska vuoden 2008
finanssikriisistä alkaen Suomessa on tuloksetta etsitty toimivaa reseptiä työn
tuottavuuden kasvuun ja elintason nousuun, on kuitenkin syytä todeta, että laadukas
koulutus ja sitä kautta kasvava inhimillinen pääoma tarjoavat kansakunnalle kaiken
muun hyvän lisäksi myös keskeiset talouskasvun avaimet.
Valtiovarainministeriön tuottavuuslautakunta onkin
raportissaan (2023) tunnistanut selkeästi tarpeen panostaa osaamisen
kehittämiseen muun muassa varhaiskasvatusta ja perustaitoja parantamalla,
koulutuksellista eriarvoisuutta vähentämällä ja laadukasta täydennys- ja
uudelleenkoulutusta järjestämällä. Viimevuotisen Declining fertility, human
capital investment, and economic sustainability -tutkimuksen (Myrskylä et al.)
keskeinen tulos puolestaan oli se, että jos maamme investoisi pienenevien
ikäryhmien koulutukseen, tuottavuuden kasvu ja pidempi työssäoloaika tasaisivat
tehokkaasti alenevan syntyvyyden tuottamaa kuoppaa julkisessa taloudessa.
Jos Suomea aidosti halutaan johtaa tiedolla ja jos tämä maa
todella etsii tietä kestävään kasvuun, nyt on yhdestoista hetki kääntää
koulutuspolitiikan kurssi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti