Mikä määrä joustoa riittäisi?

Opettajat, nuo julkisen sektorin tuottamattomissa suojatyöpaikoissa vetelehtivät itsekkäät loiset, kitisevät mediassa koulutuksen heikkenevistä resursseista, työn raskaudesta ja lomautuksista eivätkä edes johonkin ihmeen työlainsäädäntöön vedoten halua työskennellä lomautettuina. Miten tällainen julkeus on mahdollista – ja vielä kutsumusammatissa?

Porin lomautuksiin liittyvissä julkisissa ja yksityisissä keskusteluissa on kyselty opettajien joustavuuden perään. Eikö töihin voisi tulla talkoohengessä lomautettunakin? Eikö ainakin oppitunnit pitäisi suunnitella? Eivätkö opettajat ymmärrä, miten etuoikeutettuja he ovat?

Olen kiitollinen siitä, että minulla on työpaikka aikana, jolloin moni kärsii työttömyydestä. Olen myös erittäin kiitollinen siitä, että saan tehdä tärkeää työtä, jonka koen sisällöllisesti palkitsevana ja mielekkäänä. Monen kollegan arki on paljon vaikeampaa, kuten olemme saaneet lehdistä lukea.

Vaikka itse olen tyytyväinen työhöni, en suostu sulkemaan silmiäni opetusalan epäkohdilta tai julkisen keskustelun vinoutumilta. Opettajan ansiotasoa, työpäivien pituutta tai pitkää lomaa ei kannata kadehtia eikä meitä asiallisin perustein voi kovin joustamattominakaan pitää.

Esimerkiksi luokanopettajan peruspalkka on alle 2600 euroa kuukaudessa, vaikka ammattiin vaaditaan ylempi korkeakoulututkinto. Runsailla ylimääräisillä opetustunneilla tai täysillä vuosisidonnaisilla lisillä voi päästä jo hieman yli suomalaisten palkansaajien keskiansion.

Etenemismahdollisuuksia ei juurikaan ole, ellei sitten pyri rehtoriksi. Tällöin palkka paranee hieman, mutta vastuu kasvaa miltei rajattomaksi. Muutama vuosi sitten uusmaalaisen koulun oppilas laski opettajan nimenomaisesta kiellosta huolimatta pulkalla väärään suuntaan ja loukkaantui. Rehtori tuomittiin oikeudessa virkavelvollisuuden rikkomisesta ja vammantuottamuksesta. Jostain kumman syystä rehtorin tehtävät eivät enää houkuttele opettajia samaan tapaan kuin ennen.

Suurin osa opettajista työskentelee opetusvelvollisuustyöajassa, mikä luo joillekin illuusion lyhyistä työpäivistä. Iso osa työstä tapahtuu kuitenkin oppituntien ulkopuolella. OAJ:n uusimman työolobarometrin mukaan esimerkiksi perusopetuksen ja lukion opettajan todellinen viikkotyöaika on noin 40 h.

Entä se pitkä palkallinen kesäloma? On syytä tuntea opettajien palkkauksen historia. Opettajille maksettiin aikanaan palkkaa vain yhdeksänä kuukautena vuodessa, kunnes ansiot jyvitettiin 12 kuukaudelle ansiotasoa korottamatta. Opettajat eivät siis saa palkkaa kesäkeskeytysajan lomailustaan. Lukuvuoden työstä vain maksetaan 12 osassa. Osa määräaikaisista kylläkin jää ilman kesäansioita, vaikka he ovat tehneet koko lukuvuoden työn siinä missä vakinaisetkin opettajat.

OAJ on mukana kiky-sopimuksessa, joka pidentää opettajien työaikaa ja leikkaa kolmena vuotena lomarahoista 30 %. Lisäksi opettajien työmäärä ja työn vaikeustaso ovat kasvaneet ja kasvavat edelleen, kun kunnat leikkaavat tuntikehyksiään ja kasvattavat opetusryhmien kokoa. Yli 30 oppilaan luokassa vaikkapa kokeiden tarkistamiseen tai arviointikeskustelujen pitämiseen kuluu luonnollisesti paljon enemmän aikaa kuin 20 oppilaan luokassa. Palkassa tämä ei mitenkään näy.

Opettajat ymmärtävät julkisen talouden vaikeudet ja ovat jo venyneet ja joustaneet merkittävästi. Opettajien työstressi on työolobarometrin mukaan huolestuttavalla tasolla, mutta opettajat ovat silti keskimääräistä innostuneempia työstään ja syventyvät siihen. On mitä kyynisintä, jos tätä innostusta käytetään hyväksi vaatimalla aina vain enemmän ilmaista lisätyötä. 

 

Mikään määrä joustoa ei riitä siihen, että saisimme kaikkien kansalaisten hyväksynnän tai kiitoksen. Tässäkin ajassa – ja nimenomaan tässä ajassa – opettajilla ja muillakin julkisen sektorin työntekijöillä on oikeus seisoa selkä suorana. Me teemme tärkeää työtä. Kenenkään ei kannata vapaaehtoisesti asettua kynnysmatoksi. Päälle polkijoista ei tulisi pulaa.