Opettajat, nuo julkisen
sektorin tuottamattomissa suojatyöpaikoissa vetelehtivät itsekkäät
loiset, kitisevät mediassa koulutuksen heikkenevistä resursseista,
työn raskaudesta ja lomautuksista eivätkä edes johonkin ihmeen
työlainsäädäntöön vedoten halua työskennellä lomautettuina.
Miten tällainen julkeus on mahdollista – ja vielä
kutsumusammatissa?
Porin lomautuksiin
liittyvissä julkisissa ja yksityisissä keskusteluissa on kyselty
opettajien joustavuuden perään. Eikö töihin voisi tulla
talkoohengessä lomautettunakin? Eikö ainakin oppitunnit pitäisi
suunnitella? Eivätkö opettajat ymmärrä, miten etuoikeutettuja he
ovat?
Olen kiitollinen siitä,
että minulla on työpaikka aikana, jolloin moni kärsii
työttömyydestä. Olen myös erittäin kiitollinen siitä, että
saan tehdä tärkeää työtä, jonka koen sisällöllisesti
palkitsevana ja mielekkäänä. Monen kollegan arki on paljon
vaikeampaa, kuten olemme saaneet lehdistä lukea.
Vaikka itse olen
tyytyväinen työhöni, en suostu sulkemaan silmiäni opetusalan
epäkohdilta tai julkisen keskustelun vinoutumilta. Opettajan
ansiotasoa, työpäivien pituutta tai pitkää lomaa ei kannata
kadehtia eikä meitä asiallisin perustein voi kovin
joustamattominakaan pitää.
Esimerkiksi
luokanopettajan peruspalkka on alle 2600 euroa kuukaudessa, vaikka
ammattiin vaaditaan ylempi korkeakoulututkinto. Runsailla
ylimääräisillä opetustunneilla tai täysillä vuosisidonnaisilla
lisillä voi päästä jo hieman yli suomalaisten palkansaajien
keskiansion.
Etenemismahdollisuuksia ei
juurikaan ole, ellei sitten pyri rehtoriksi. Tällöin palkka paranee
hieman, mutta vastuu kasvaa miltei rajattomaksi. Muutama vuosi sitten
uusmaalaisen koulun oppilas laski opettajan nimenomaisesta kiellosta
huolimatta pulkalla väärään suuntaan ja loukkaantui. Rehtori
tuomittiin oikeudessa virkavelvollisuuden rikkomisesta ja
vammantuottamuksesta. Jostain kumman syystä rehtorin tehtävät
eivät enää houkuttele opettajia samaan tapaan kuin ennen.
Suurin osa opettajista
työskentelee opetusvelvollisuustyöajassa, mikä luo joillekin
illuusion lyhyistä työpäivistä. Iso osa työstä tapahtuu
kuitenkin oppituntien ulkopuolella. OAJ:n uusimman työolobarometrin
mukaan esimerkiksi perusopetuksen ja lukion opettajan todellinen
viikkotyöaika on noin 40 h.
Entä se pitkä
palkallinen kesäloma? On syytä tuntea opettajien palkkauksen
historia. Opettajille maksettiin aikanaan palkkaa vain yhdeksänä
kuukautena vuodessa, kunnes ansiot jyvitettiin 12 kuukaudelle
ansiotasoa korottamatta. Opettajat eivät siis saa palkkaa
kesäkeskeytysajan lomailustaan. Lukuvuoden työstä vain maksetaan
12 osassa. Osa määräaikaisista kylläkin jää ilman kesäansioita,
vaikka he ovat tehneet koko lukuvuoden työn siinä missä
vakinaisetkin opettajat.
OAJ on mukana
kiky-sopimuksessa, joka pidentää opettajien työaikaa ja leikkaa
kolmena vuotena lomarahoista 30 %. Lisäksi opettajien työmäärä
ja työn vaikeustaso ovat kasvaneet ja kasvavat edelleen, kun kunnat
leikkaavat tuntikehyksiään ja kasvattavat opetusryhmien kokoa. Yli
30 oppilaan luokassa vaikkapa kokeiden tarkistamiseen tai
arviointikeskustelujen pitämiseen kuluu luonnollisesti paljon
enemmän aikaa kuin 20 oppilaan luokassa. Palkassa tämä ei
mitenkään näy.
Opettajat ymmärtävät
julkisen talouden vaikeudet ja ovat jo venyneet ja joustaneet
merkittävästi. Opettajien työstressi on työolobarometrin mukaan
huolestuttavalla tasolla, mutta opettajat ovat silti keskimääräistä
innostuneempia työstään ja syventyvät siihen. On mitä
kyynisintä, jos tätä innostusta käytetään hyväksi vaatimalla
aina vain enemmän ilmaista lisätyötä.
Mikään määrä joustoa
ei riitä siihen, että saisimme kaikkien kansalaisten hyväksynnän
tai kiitoksen. Tässäkin ajassa – ja nimenomaan tässä ajassa –
opettajilla ja muillakin julkisen sektorin työntekijöillä on
oikeus seisoa selkä suorana. Me teemme tärkeää työtä. Kenenkään
ei kannata vapaaehtoisesti asettua kynnysmatoksi. Päälle
polkijoista ei tulisi pulaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti