Maltti on valttia digiloikassakin

Suomen kouluja uudistetaan nyt vauhdilla vastaamaan digiajan vaatimuksia. Kannatan lämpimästi tietotekniikan käyttöä opetuksessa ja uskon sen tuovan monia hienoja mahdollisuuksia. Riskinä kuitenkin on, että heittäydymme liikaakin laitteiden lumoihin ja välineet muuttuvat itseisarvoksi.

Terveydenhuollon ammattilaiset ovat jo nyt kovin huolissaan lasten ja nuorten päivittäisen ruutuajan määrästä. Lieneekö hyväksi, jos koulunkäyntikin on yhtä ruudun tuijottamista? Sähköisiä materiaaleja tulisi käyttää mahdollisimman laadukkaasti ja harkitusti, ei mahdollisimman paljon.

Neuvokas startup-yrittäjä Johannes Gutenberg innovoi 1400-luvulla aivan huikean sovelluksen, kirjapainokoneen. Painettu sana puolustaa paikkaansa myös tämän päivän koulussa. Lukukeskus julkaisi juuri elokuussa tutkimuksen, jonka mukaan perinteinen kirja tukee syvälukutaidon kehittymistä paremmin kuin sähköiset tekstit.

Tutkimukseen osallistuneet ”diginatiivit” lapset pitivät paperikirjoja mieluisampana vaihtoehtona kuin tabletilta lukemista ja kokivat, että niihin pystyi keskittymään paremmin kuin sähköisiin kirjoihin. Tutkimuksen kohteena oli kaunokirjallisuus, mutta onko mitään syytä olettaa, ettei tämä pätisi myös tietokirjoihin?

Kaarinan kaupunki on halunnut olla opetuksen digitalisoinnin edelläkävijä. Osa oppikirjoista jätettiin tilaamatta, koska niille ei enää nähty välttämätöntä tarvetta. Sähköisen materiaalin piti riittää. Tulokset ovat olleet niin heikkoja, että sadat vanhemmat ovat keränneet adressin oppikirjojen palauttamiseksi. Myös kaarinalaiset opettajat haluaisivat, että oppilaat saisivat perinteiset oppikirjat takaisin ja voisivat käyttää tablettejaan niiden rinnalla dokumentointiin, kuvaamiseen ja tiedonhankintaan. Toive kuulostaa järkevältä.

Tieto- ja viestintätekniset taidot ovat äärimmäisen tärkeitä, mutta perinteinen kirjojen lukeminen on aiheellista nostaa vähintään yhtä korkealle jalustalle. Kirjallisuus on portti rikkaaseen kieleen ja avaraan mieleen. Jos lapsi lukee paljon vapaa-ajallaan, hänellä voi 17-vuotiaana olla 70 000 sanan sanavarasto. Ero lukemattoman ikätoverin 15 000 sanaan on dramaattinen. Kirjojen lukeminen myös harjaannuttaa pitkäjänteisyyteen, ruokkii mielikuvitusta ja kehittää empatiakykyä.

Kouluissa ja koko yhteiskunnassa pitäisikin nyt entistä aktiivisemmin pohtia, miten lapset saataisiin kannustettua lukemaan enemmän. Jos haluamme Suomen pysyvän ihailtuna koulutuksen ihmemaana, me tarvitsemme digiloikan rinnalle lukuloikan. Sillä ponnistaisi pitkälle.