Frankfurtin
yhteiskuntateoreettisen koulukunnan edustajien kuuluisan väittämän mukaan osalla ihmisistä
on autoritaarinen persoonallisuus, jonka keskeisiä piirteitä on
ihannoiva ja alistuva suhtautuminen moraalisiin auktoriteetteihin.
Tutkijoiden mukaan tällaisen persoonallisuuden synnyn taustalla on
usein erityisen ankara kasvatus. Kun vanhemmat ovat hyvin ankaria ja
samalla kuitenkin rakkauden kohteita, lapsen mieleen syntyy
ristiriita, joka ratkaistaan nostamalla vanhemmat virheettöminä
jalustalle ja suuntaamalla negatiiviset tunteet muualle.
Teoriaa
voi hyvin perustein kritisoida, eikä ketään ihmistä pidä
yksittäisten mielipiteiden perusteella luokitella autoritaaristen
persoonallisuuksien ryhmään. Nämä kuuluisat teesit ponnahtivat
kuitenkin jostain mielen syövereistä etsimättä pintaan, kun
vastailin Ylen vaalikoneeseen (linkki johtaa profiiliini Ylen
vaalikoneessa). Yksi väittämistä kuului näin: ”Tarvitsemme
vahvaa johtajuutta, joka voi korjata ongelmat ilman tarvetta
kompromisseille.” Olin ja olen edelleen eri mieltä.
Niin
politiikassa kuin monilla työpaikoillakin tulee säännöllisesti
esiin vahvan johtajan kaipuu. Osa ihmisistä haluaa löytää sen
jonkun, joka kertoo selkeästi, minne mennä, mitä tehdä, mitä
ajatella. Jotkut uskovat, että on olemassa se yksi verrattoman
lahjakas ja vahva henkilö, joka voi hoitaa asiat kuntoon. Tämä
usko tekee olon turvalliseksi. Ei tarvitse luottaa omaan epävarmalta
ja hapuilevalta tuntuvaan järkeilyyn.
Kannattajien
sanattomana ja itsestään selvänä oletuksena on, että tuo
kompromissit kiertävä suuri johtaja on asioista samaa mieltä kuin
äänestäjä tai työntekijä itse. Ehkäpä hän ilmaisee itseään
sopivan epämääräisesti, jotta mahdollisimman monelle syntyy
sellainen olo. Kun jyräävä johtaja pääsee vauhtiin, kannattajat
jakautuvat: yhdet pettyvät ja alkavat etsiä uutta suuruutta, toiset
lankeavat uponneiden kustannusten harhaan ja päättävät kestää
menossa mukana, kolmannet ovat aidosti tyytyväisiä tai esittävät
sellaista pedatakseen itselleen etuja. Kenties joku myös hylkää
koko ideaalin kaikkivoipaisesta johtajasta.
Hyvällä
johtajalla täytyy tietysti olla näkemys siitä, mihin olemme
matkalla ja kuinka sinne pääsemme. Hän ei voi olla lastu
laineilla. Ranskalainen poliitikko Alexandre Auguste Ledru-Rollin
totesi ikimuistettavasti: ”Minun täytyy selvittää, minne kansani
on matkalla, jotta voin johtaa sitä.” Sellainen on luonnollisesti
pelkkää opportunismia ja pyrkyryyttä.
En ole
johtaja enkä johtamisen asiantuntija – enkä yritäkään olla –
mutta lukemani ja kokemani perusteella tiedän, mitä arvostan sekä
kansalaisena että työntekijänä: johtajaa, joka kuuntelee,
kunnioittaa ja arvostaa ihmistä silloinkin, kun hän on johtajan
kanssa eri mieltä, johtajaa, joka tunnistaa ja tunnustaa oman
rajallisuutensa ja muiden osaamisen, johtajaa, jolla on
kärsivällisyyttä perustella ratkaisunsa asiapohjalta asemavaltaan
heti vetoamatta, johtajaa, jolla on nöyryyttä kompromisseihin ja
omien virheidensä tunnustamiseen.
Minulla
on ilo työskennellä erinomaisen esimiehen alaisuudessa. Läheskään
kaikilla ei kuitenkaan ole. Huonon johtamisen jäljet näkyvät ja
maksavat. Esimerkiksi taannoinen tanskalaistutkimus kertoo, että
työmasennuksen suurin aiheuttaja on huono työympäristö, jossa
pomot kohtelevat työntekijöitä epäoikeudenmukaisesti. Työmäärä
sen sijaan ei vaikuta masennuksen syntyyn. Yhdysvalloissa puolestaan
on arvioitu työmasennuksen maksavan työnantajille 44 miljardia
dollaria vuodessa.
Olisi
suuri yhteiskunnallinen edistysaskel, jos lakkaisimme asettamasta
messiaanisia toiveita niihin johtajakandidaatteihin, jotka uskovat
osaavansa kaiken parhaiten ja rynnivät päämäärän päätettyään
sivuilleen vilkuilematta läpi harmaan kiven, ja antaisimme enemmän
arvoa niille, jotka osaavat katsella ympärilleen, kuunnella muita ja
asettua toisen asemaan. Työntekijä, joka kokee olevansa arvostettu
ja tulevansa reilusti kohdelluksi, voi yleensä hyvin ja tekee työnsä
laadukkaasti. Neuvottelu ja erilaisten näkemysten yhteen
sovittaminen puolestaan ovat demokraattisen päätöksenteon
ydinasioita. Jyräävän johtamisen ajan pitäisi olla jo ohi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti