sunnuntai 26. maaliskuuta 2017

Puheenvuoro koulutuksesta Eetunaukiolla 18.3.

Viime päivinä on puhuttu paljon suomalaisen työvoiman hinnasta. Suomalainen työvoima ei voi koskaan olla maailman halvinta, mutta se voi olla maailman osaavinta. Tuo osaaminen tietenkin synnytetään äärimmäisen tasokkaalla koulutuksella.

Suomi onkin vuosikausia tunnettu maailmalla koulutuksen kärkimaana, suorastaan ihmemaana. Kokonaiskuva on edelleen valoisa, mutta meidän on uskallettava rehellisesti katsoa myös varjopuolelle.

Joka kymmenes 15-vuotias ei ymmärrä kunnolla lukemaansa. Viidennes 20 - 24-vuotiaista miehistä on sekä työn että koulutuksen ulkopuolella. Ilman peruskoulun päättötodistusta jääneiden määrä on kaksinkertaistunut 2010-luvulla, vaikka yhdeksäsluokkalaisten ikäluokat ovat pienentyneet.

Suomen suurimpia hienouksia on ollut se, että täällä ihminen on pystynyt parhaiten toteuttamaan amerikkalaisen unelman sosiaalisesta noususta. Tämän unelman todellisuuteen kiinnittävänä kivijalkana on ollut koulutuksen tasa-arvo. Nyt köyhyys, osattomuus ja heikko koulutustaso kuitenkin periytyvät entistä voimakkaammin.

Erot lasten välillä syntyvät hyvin aikaisessa vaiheessa. Sanavarastossa voi olla tuhansien sanojen eroja jo ennen kouluikää. Tämä vaikuttaa ratkaisevalla tavalla lukemaan oppimiseen ja kykyyn ilmaista itseään. Suuntaa voidaan muuttaa ja eroja voidaan tasoittaa, mutta se vaatii riittävää tukea riittävän varhain. Se vaatii sitä, että emme näe päiväkoteja ja kouluja leikkauskohteina, vaan sijoituskohteina. Sitähän ne ovatkin - ja vieläpä inhimillisesti ja taloudellisesti aivan parasta laatua. OECD:n laskelman mukaan yksi laadukkaaseen varhaiskasvatukseen sijoitettu euro tuottaa seitsemän euroa takaisin.

OAJ:n puheenjohtaja ilmaisi muutama vuosi sitten hyvin, että ennen oli tapana ajatella "vain parasta minun lapselleni". Nyt se on monella kääntynyt muotoon "parasta vain minun lapselleni". Isänä, opettajana ja sosiaalidemokraattina en voi hyväskyä tätä jälkimmäistä ajatusta.

Jokainen lapsi ja nuori ansaitsee hyväkuntoisen päiväkoti- tai koulurakennuksen.
Jokainen lapsi ja nuori ansaitsee kohtuullisen kokoisen ryhmän ja riittävän oppimisen tuen.
Jokainen lapsi ja nuori ansaitsee reilun mahdollisuuden saavuttaa täyden potentiaalinsa.

Pidetään kaikki mukana!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti