tiistai 9. toukokuuta 2017

Haaveita vai talouden kovia faktoja?


Kiitän kansanedustaja Timo Kallia pitkästä vastauksesta (SK 8.5.) puoliväliriihikirjoitukseeni (SK 4.5.). Kalli todistelee, että talous on nyt kasvu-uralla. Kasvuluvut ovatkin toki parempia kuin moneen vuoteen. Olennaista on kuitenkin huomata, että hallituksen tavoitteiden toteutuminen vaatii sen omienkin laskelmien mukaan vähintään kahden prosentin keskimääräistä kasvua koko loppuhallituskauden ajan.

Kalli nostaa esiin vakuutusyhtiö Ilmarisen ennusteen vuoden 2017 talouskasvusta (Ilmarisen mukaan 2,0 %, Kallin tekstissä 2,2 %) ja kirjoittaa samassa yhteydessä hyvien näkymien perustuvan ”talouden koviin faktoihin”. Taitavana poliitikkona Kalli on valinnut käyttämänsä ennusteen huolella. Ilmarisen luvut nimittäin poikkeavat selvästi ennusteiden yleistasosta. Tämän voi jokainen lukija todeta vaikkapa vilkaisemalla SK:ssa 8.5. julkaistua juttua Suomen talouskasvusta (Enemmän s. 6) ja sen tilasto-osiota, jossa oli esitelty kahdeksan eri kasvuennustetta. Niistä optimistisin ennakoi täksi vuodeksi 1,8 prosentin kasvua ja ensi vuodeksi kahta prosenttia. Suurimmassa osassa ennusteita kasvu jää kuitenkin hyvinkin selvästi alle kahden prosentin sekä tänä että ensi vuonna.

Lukijat voivat tämän pohjalta itse päätellä, onko tässä vaiheessa perustellumpaa todeta hallituksen tavoitteiden nojaavan haaveeseen ennakoitua ripeämmästä kasvusta, kuten viime viikolla kirjoitin, vai yhtyä yksittäisten erityisen positiivisten ennusteiden perusteella Kallin käsitykseen.

Talouden kuntoon saattaminen ja työllisyysasteen kasvattaminen on ilman muuta oikea tavoite. Keinot ovatkin jo toinen juttu. Talouspäätöksiä on aina syytä tarkastella myös oikeudenmukaisuuden ja yhteiskunnallisen eheyden näkökulmasta. Suomen taloudellisen tervehdyttämisen pitäisi onnistuakseen olla kaikkien kansankerrosten yhteinen projekti. Tämä on noussut esiin Sipilän hallituksen puheissa, vaan ei teoissa. Sipilä toki vetosi eliittiin ja pyysi osallistumaan talkoisiin. Sen jälkeen asiasta on kuultu kovin vähän. Kallin mainitsemat ”kipeät päätökset” säästöistä ovat olleet kipeitä ennen kaikkea yhteiskunnan vähäosaisimmille.  

Osakeomistusten piilottelua helpottavan hallintarekisterilain nostaminen uudelleen asialistalle ja hyödyttömiksi tai jopa haitallisiksi todettujen yritystukien täysimääräinen säilyttäminen puhuvat jälleen selvää kieltä siitä, että talkoot eivät ole yhteiset. Uusimman virkamiesraportin perusteella vain 11 % suunnilleen neljän miljardin yritystuista on hyvin perusteltuja! Ymmärrän Kallin esittämät leikkaamisen rajoitteet. Silti nämä tiedot murentavat hallituksen toimien moraalista pohjaa.  
   
Mitkä ne maalaisliiton johtavan ajattelijan Santeri Alkion kuuluisat sanat taas olivatkaan? ”Älkää unohtako köyhän asiaa.”  

1 kommentti:

  1. Hyvää debattia Tuomas! Riisut Kallin naamarin onnistuneesti!

    VastaaPoista