Kiitän kansanedustaja Timo Kallia pitkästä vastauksesta (SK 8.5.) puoliväliriihikirjoitukseeni (SK 4.5.). Kalli todistelee, että talous on nyt kasvu-uralla. Kasvuluvut ovatkin toki parempia kuin moneen vuoteen. Olennaista on kuitenkin huomata, että hallituksen tavoitteiden toteutuminen vaatii sen omienkin laskelmien mukaan vähintään kahden prosentin keskimääräistä kasvua koko loppuhallituskauden ajan.
Kalli nostaa esiin vakuutusyhtiö
Ilmarisen ennusteen vuoden 2017 talouskasvusta (Ilmarisen mukaan 2,0 %, Kallin tekstissä 2,2 %) ja kirjoittaa samassa
yhteydessä hyvien näkymien perustuvan ”talouden koviin faktoihin”. Taitavana
poliitikkona Kalli on valinnut käyttämänsä ennusteen huolella. Ilmarisen luvut nimittäin poikkeavat selvästi ennusteiden yleistasosta. Tämän voi
jokainen lukija todeta vaikkapa vilkaisemalla SK:ssa 8.5. julkaistua juttua
Suomen talouskasvusta (Enemmän s. 6) ja sen tilasto-osiota, jossa oli esitelty
kahdeksan eri kasvuennustetta. Niistä optimistisin ennakoi täksi vuodeksi 1,8
prosentin kasvua ja ensi vuodeksi kahta prosenttia. Suurimmassa osassa
ennusteita kasvu jää kuitenkin hyvinkin selvästi alle kahden prosentin sekä
tänä että ensi vuonna.
Lukijat voivat tämän pohjalta itse
päätellä, onko tässä vaiheessa perustellumpaa todeta hallituksen tavoitteiden nojaavan
haaveeseen ennakoitua ripeämmästä kasvusta, kuten viime viikolla kirjoitin, vai
yhtyä yksittäisten erityisen positiivisten ennusteiden perusteella Kallin käsitykseen.
Talouden kuntoon saattaminen ja
työllisyysasteen kasvattaminen on ilman muuta oikea tavoite. Keinot ovatkin jo
toinen juttu. Talouspäätöksiä on aina syytä tarkastella myös oikeudenmukaisuuden
ja yhteiskunnallisen eheyden näkökulmasta. Suomen taloudellisen
tervehdyttämisen pitäisi onnistuakseen olla kaikkien kansankerrosten yhteinen projekti.
Tämä on noussut esiin Sipilän hallituksen puheissa, vaan ei teoissa. Sipilä
toki vetosi eliittiin ja pyysi osallistumaan talkoisiin. Sen jälkeen asiasta on
kuultu kovin vähän. Kallin mainitsemat ”kipeät päätökset” säästöistä ovat
olleet kipeitä ennen kaikkea yhteiskunnan vähäosaisimmille.
Osakeomistusten piilottelua helpottavan
hallintarekisterilain nostaminen uudelleen asialistalle ja hyödyttömiksi tai
jopa haitallisiksi todettujen yritystukien täysimääräinen säilyttäminen puhuvat
jälleen selvää kieltä siitä, että talkoot eivät ole yhteiset. Uusimman
virkamiesraportin perusteella vain 11 % suunnilleen neljän miljardin
yritystuista on hyvin perusteltuja! Ymmärrän Kallin esittämät leikkaamisen rajoitteet.
Silti nämä tiedot murentavat hallituksen toimien moraalista pohjaa.
Mitkä ne maalaisliiton johtavan
ajattelijan Santeri Alkion kuuluisat sanat taas olivatkaan? ”Älkää unohtako
köyhän asiaa.”
Hyvää debattia Tuomas! Riisut Kallin naamarin onnistuneesti!
VastaaPoista